Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 33



 

Varhaisen tuen malli

 

YHTTMK 29.08.2023 § 33  

223/00.01.01.03/2023  

 

 

VALMISTELIJA:
hallinnon suunnittelija Ritva Väisänen, p. 040 724 4947

 

Varhaisen tuen malli on työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon tai muiden asiantuntijoiden yhteistoimintamalli, jolla selkeytetään toimintatapoja siten, että työkykyä uhkaavat ongelmat havaitaan mahdollisimman varhain.

 

Utajärven kunnan nykyinen varhaisen tuen malli on vuodelta 2017 kuten myöskin kunnan päihdeohjelma. Liitteenä olevassa asiakirjassa nämä toimintatapaohjeistukset on yhdistetty samaan asiakirjaan ja samalla siihen on lisätty toimintatapaohjeistus mm. epäasiallisen kohtelun osalta.

 

Varhaisen tuen mallin mukaisten menettelyiden käyttöönotto edellyttää yhteistoimintalain (449/2007) mukaista yhteistoimintamenettelyä. Varhaisen tuen mallin hyväksyy kunnanhallitus.


Ehdotus:
Yhteistyötoimikunta keskustelee asiasta ja merkitsee asian käsitellyksi yhteistoimintalain mukaisesti.

 

Yhteistyötoimikunta:

Hyväksyttiin.
 

 

 

 

 

 

Ptk tark.