Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 168



 

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan laajennuksen kaavaehdotus

 

 

 

 

 

 

KH 16.01.2024 § 8 

 

 

 

VALMISTELIJA: 
Kaavasuunnittelija Jarmo Paalanen, p. 040 672 9520


Utajärven elinkeinoelämän ja Mustikkakankaan alueen nopea kehittyminen ja toimintojen vaatimukset ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Tämän johdosta todettiin tarve laajentaa olemassa olevaa teollisuusasemakaavaa. Kunnanhallitus on hyväksynyt asemakaavan laajennuksen ja kuuluttanut kaavaprosessin alkavaksi 10.05.2022 § 133.

 

Kunnanhallitus on asettanut nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman 14.03.2023 § 64.

 

Mustikkakankaan laajentuvasta asemakaavasta on valmistunut luonnos, johon kunnanhallitus tutustuu ja asettaa sen nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi. Luonnoksesta pyydetään lausunnot osallisilta nähtävillä oloaikana.
 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy kaavaluonnoksen ja asettaa sen nähtäville.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jarmo Paalanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 11.32. Merkittiin edelleen pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin ruokatauko klo 11.34 - 12.21.

 

 

KH 21.05.2024 § 116 

 

 

 

VALMISTELIJA: 
Rakennustarkastaja Janne Heikkinen, p. 040 831 6068 


Mustikkakankaan asemakaavanlaajennuksen luonnos on ollut nähtävillä 25.1.2024-26.2.2024 ja siitä on saatu tarvittavat lausunnot. Saatujen lausuntojen pohjalta Elinympäristöpalvelut on valmistellut luonnosvaiheen vastineet ja kaavaehdotuksen. Kaavaluonnokseen nähden kaavaehdotukseen on tarkennettu muinaismuistoalueen rajauksia, liikennejärjestelyjä ja sähköverkkojen merkintöjä.  

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja asettaa kaavaehdotuksen nähtäville, sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
 

 

 

 

 

KH 03.09.2024 § 168  

162/10.02.03/2022  

 

 

VALMISTELIJA: 
Rakennustarkastaja Janne Heikkinen, p. 040 831 6068 
 

Mustikkakankaan asemakaavan laajennuksen kaavaehdotus on ollut nähtävillä 30.05.2024-01.07.2024 ja siitä on saatu tarvittavat lausunnot. Elinympäristöpalvelut on valmistellut vastineet saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin. Kaavaehdotukseen ei ole tehty merkittäviä muutoksia, jotka aiheuttaisivat ehdotuksen laittamista uudelleen nähtäville.   


VS. KUNNANJOHTAJA:
1. Kunnanhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja lopullisen kaavaehdotuksen
2. Kunnanhallitus esittää valtuustolle kaavaehdotuksen hyväksymistä.


PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.