RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon korvaushakemus vuodelta 2023
YHTTMK 14.05.2024 § 12
487/01.04.02.07/2024
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Työterveyshuollon palvelut kohdistuvat työolosuhteisiin, työyhteisöön tai yksittäiseen työntekijään. Työterveyshuoltolaki määrittelee työterveyshuollon sisällön.
Työnantaja saa korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon ja sairaanhoidon kustannuksista. Toimintaa on toteutettava hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteiden mukaisesti ja palveluiden on oltava maksuttomia työntekijöille.
Korvattavia kustannuksia syntyy työterveyshuollon ammattihenkilöiden eli työterveyslääkäreiden ja -hoitajien palveluista ammattihenkilöiden tarvitsemista asiantuntijapalveluista ammattihenkilöiden tarvitsemista laboratorio- ja radiologisista tutkimuksista työpaikan ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä muista työterveyshuollon toteuttamiseen tarpeellisten voimavarojen käytöstä työterveysaseman ylläpidosta ja varustamisesta työnantajan omalla työterveysasemalla.
Työterveyshuollon asiantuntijoiden kustannuksia voidaan korvata vain, kun työterveyshuollon ammattihenkilöt ovat arvioineet esim. työpaikkaselvitysten ja terveystarkastusten perusteella asiantuntijapalvelujen tarpeen. Asiantuntijoita ovat fysioterapeutit ja psykologit sekä työhygienian, sosiaalialan, ergonomian, teknisen alan, maatalouden, työnäkemisen, ravitsemuksen, puheterapian ja liikunnan alan asiantuntijat.
Erikoislääkärin palvelut ja tutkimukset korvataan työterveyshuoltona silloin, kun työterveyslääkäri on pyytänyt erikoislääkärin konsultaatioita arvioidakseen työntekijän työkykyä ja hoitomahdollisuuksia. Työkyvyn arviointi- ja hoitovastuu säilyy työterveyslääkärillä.
Työterveyshuollon kustannukset jaetaan kahteen korvausluokkaan:
Korvausluokkaan I kuuluvat ehkäisevän toiminnan ja työntekijöiden työkykyä ylläpitävän toiminnan kustannukset, joita syntyy esim. työpaikkaselvityksistä, työpaikkakäynneistä, terveystarkastuksista ja työterveyteen liittyvästä neuvonnasta.
Korvausluokkaan II kuuluvat työterveyshuollon lisäksi järjestetyn yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset.
Yhteistyötoimikunnalle esitellään kokouksessa työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon kustannusten korvaushakemus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 mahdollista lausuntoa varten.
Ehdotus:
Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedokseen tilikauden 1.1.-31.12.2023 työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon korvaushakemuksen sekä esitetyt kustannukset.
Yhteistyötoimikunta:
Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |