RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maaselän tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksyminen ja kaavatyön kuuluttaminen vireille
KH 16.01.2024 § 4
VALMISTELIJA:
Kaavasuunnittelija Jarmo Paalanen p. 040 672 9520
Maaselän tuulivoimahankkeen suunnittelu on alun perin käynnistynyt vuonna 2015. Maaselän hanketta pienennettiin kaavan valmisteluvaiheen jälkeen 7 voimalan suuruiseksi hankkeeksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan 19.11.2020 (§89). Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi kunnanvaltuuston päätöksen (16.11.2022 nro 1613/2022). KHO piti hallinto-oikeuden päätöksen voimassa päätöksellään 2066/2023 3.7.2023. KHO katsoi, että kaavan päätöshetkellä ei voitu luotettavasti arvioida aiheuttaako hankkeen toteuttaminen LSL 49 §:n 1 momentissa tarkoitettuja kiellettyjä vaikutuksia sudelle.
Uudelleen valmisteluun esitettävän osayleiskaavan lähtökohtana on, että hankesuunnitelma säilyy pääosin samana kuin kumotussa osayleiskaavassa. Maaselän hanke koostuu 7 tuulivoimalan lisäksi alueelle rakennettavista maakaapeleista sekä sähköasemasta, jotka sisältyvät kumotun osayleiskaavan rajauksen mukaiseen 545 hehtaarin suunnittelualueeseen. Tuulivoimaloiden määrä, sijainnit, sähkönsiirtoyhteydet ja ajoyhteydet säilyvät samana. Voimaloiden kokonaiskorkeus nostetaan aiemmasta 255 metristä 265 metriin ja myös voimalatehot tulevat kasvamaan arviolta korkeintaan 8 megawattiin (MW) aiemmasta 5,6 megawatista. Kokonaisteho tulisi olemaan noin 56 MW. Maaselän hankkeen ensisijainen sähkönsiirtovaihtoehto on liittyminen Utasen tai Pyhänselän sähköasemalle suunniteltua Pahkavaara-Maaselkä-Pyhänselkä 400 + 110 kV voimajohtoa hyödyntäen. Suunnittelualueiden maat ovat Tornator Oy:n ja yksityisten omistuksessa.
Suunnittelualue sijaitsee Utajärven kunnan länsiosassa. Alue sijoittuu Utajärven ja Oulun välisen kuntarajan läheisyyteen. Utajärven keskusta sijaitsee suunnittelualueesta lounaassa noin 9 kilometrin etäisyydellä. Utajärven kunnan pohjoisosiin sijoittuvat YVA-selostusvaiheessa olevat Ponteman ja Tornikankaan tuulipuistohankkeet sijaitsevat Maaselän hankkeesta itään 4-8 km etäisyydellä.
OX2 Oy (Maaselkä Wind Oy) esittää, että Utajärven kunnanhallitus tekisi päätöksen osayleiskaavan laatimisen aloittamisesta Utajärven Maaselän alueelle. Osayleiskaava laadittaisiin oikeusvaikutteisena tuulivoimaosayleiskaavana, jolloin kunta voi myöntää rakennusluvat osayleiskaavan (MRL 44§, 77a§ ja 77b§) perusteella.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää
1. aloittaa uudelleen osayleiskaavan laatimisen Maaselän tuulivoiman hankkeen toteuttamiseksi.
2. hyväksyä kaavoitussopimuksen OX2 Oy:n kanssa.
3. valtuuttaa elinympäristöjohtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Kai Savolainen poistui kokouksesta osallisuusjäävinä klo 9.12 ennen asian käsittelyä ja että kaavasuunnittelija Jarmo Paalanen, projektipäällikkö Vesa Miettunen ja projektipäällikkö Heta Tuunanen saapuivat kokoukseen asian esittelyn ajaksi klo 9.13 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 9.46.
KH 09.04.2024 § 80
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Maaselän tuulivoimahankkeen kaavoituksen aloittamiskäsittelyssä on tapahtunut menettelyvirhe ja näin ollen asia käsitellään uudelleen. Kaavoitusprosessien aloittamisesta päättää valtuusto.
Kunnanhallitus käsittelee asian uudelleen ja kumoaa 16.01.2024 § 4 tehdyn päätöksen.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää
1. kumota 16.01.2024 § 4 tehdyn päätöksen
2. esittää valtuustolle, että se päättää käynnistää Maaselän tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan MRL 77 a §:n mukaisena osayleiskaavana.
3. hyväksyä ja valtuuttaa elinympäristöjohtajan allekirjoittamaan liitteenä olevan kaavoitussopimuksen, mikäli valtuusto päättää käynnistää ko. kaavoitusprosessin.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
Valt 25.04.2024 § 21
KUNNANHALLITUS:
Valtuusto päättää käynnistää Maaselän tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan MRL 77 a §:n mukaisena osayleiskaavana.
Keskustelun aikana valtuutettu Tommi Väisänen teki pohjaehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen että valtuusto ei käynnistä Maaselän tuulivoimaosayleiskaavan laadintaa. Väisäsen ehdotusta ei kannatettu, jolloin ehdotus raukesi. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen pohjaehdotuksen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Vesa Miettunen ja projektipäällikkö Heta Tuunanen saapuivat kokoukseen asian esittelyn ajaksi klo 18.21 ja poistuivat kokouksesta klo 18.58.
KH 21.05.2024 § 115
371/10.02.02/2024
VALMISTELIJA:
Rakennustarkastaja Janne Heikkinen, p. 040 831 6068
Utajärven valtuusto hyväksyi kaavoitushankkeen aloittamisen kokouksessaan 25.4.2024 § 21 ja päätti käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen Maaselän tuulivoimapuistoa varten. Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana, jonka perusteella voidaan myöntää yleiskaavan mukaisten tuuli-voimaloiden rakennusluvat yleiskaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille (tv-alueet). Nyt Maaselän tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa sen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot sekä kuuluttaa kaavatyön vireille.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Kai Savolainen poistui kokouksesta osallisuusjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 9.42 - 9.49.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |