RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 30.11.2023/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työvuorosuunnittelun ja työajanseurannan ohjelmiston käyttöönotto
YHTTMK 30.11.2023 § 42
321/01.01.03.01/2023
VALMISTELIJA:
Tietohallintopäällikkö Juha Aitamurto, p. 050 570 3185
Kunnanhallitus on tehnyt 09.05.2023 § 96 päätöksen Nepton työvuorosuunnittelun ja työajanseurannan ohjelmiston hankinnasta. Työnantajan velvoitteet työajan suunnitteluun ja seurantaan sekä työaika-asiakirjojen laadintaan perustuu työaikalakiin (872/2019). Lakia sovelletaan kunnan koko henkilöstöön poikkeuksena opetushenkilöstö, jolla on työn luonteen vuoksi oikeus päättää olennaisesta osasta työaikaansa.
Ohjelmiston käyttöönoton tarkoituksena on toteuttaa työnantajalle työaikalaissa säädettyjä velvoitteita. Ohjelmistolla suunnitellaan työntekijöille työvuorot, sekä toteutetaan työaikakirjanpito. Toimintamalli on seuraava:
· Työvuorojen suunnittelua toteuttavat tehtävään vastuutetut työntekijät yksiköittäin. Työaikalain mukaisesti työvuoroja ei suunnitella työntekijöille, joiden säännöllinen työajan sijoittelu ei vaihtele, tai jossa sovelletaan liukuvaa työaikaa.
· Työntekijät kirjaavat työaikatoteumansa ohjelmistoon.
· Työntekijöiden esihenkilöt hyväksyvät työaikatoteumat ohjelmistossa.
Työvuorosuunnittelun ja työajanseurannan ohjelmiston käyttöönotto edellyttää yhteistoimintalain (449/2007) mukaista yhteistoimintamenettelyä.
Ehdotus:
Yhteistyötoimikunta keskustelee asiasta ja merkitsee asian käsitellyksi yhteistoimintalain mukaisesti.
Yhteistyötoimikunta:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |