RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 175
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulujen lukuvuosisuunnitelmat 2023 - 2024
KH 26.09.2023 § 175
268/12.00.01/2023
VALMISTELIJA:
Rehtori, kasvatusjohtaja Jari Kettukangas, p. 050 567 3335
Perusopetusasetuksen ja lukion valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva vuosisuunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Ehdotuksen koulujen vuosittaiseksi suunnitelmaksi on laatinut rehtori, kasvatusjohtaja yhdessä koulun apulaisjohtajien ja opettajakunnan kanssa.
Hallintosäännön mukaan vuosittaiset suunnitelmat hyväksyy kunnanhallitus. Esi- ja perusopetuksen vuosisuunnitelma sekä lukion vuosisuunnitelma lukuvuodelle 2023-2024 on liitteenä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |