RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi vuonna 2023
YHTTMK 02.05.2023 § 26
151/01.00.01/2023
VALMISTELIJA:
Hallinnon suunnittelija Ritva Väisänen, p. 040 724 4947
KVTES vuosilomalukuun on lisätty 30.8.2020 voimaantullut määräys lomarahan vapaaksi vaihtamisesta. Työntekijä ja työnantaja voivat sopia siitä, että lomanmääräytymisvuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana. Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi ei enää edellytä KVTES mukaista paikallista sopimista asiasta.
Utajärven kunnassa lomarahat on maksettu kesäkuun palkanmaksun yhteydessä.
KVTES IV luku § 19 mukaan työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että lomanmääräytymisvuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana.
Lomarahojen vapaaksi vaihtamisessa menettely on seuraava:
Sopimus lomarahojen vaihtamisesta tulee tehdä sähköisesti Populus-ohjelman kautta.
Työnantajan tulee selvittää viranhaltijalle/työntekijälle, jonka kanssa sovitaan lomarahan vaihtamisesta vapaaksi, lomarahan vaihtamista koskevat ehdot.
Lomarahapäivien lukumäärä on 50 % KVTES IV vuosiloma luvun 5 §:n 2 momentin mukaan ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä.
Lomarahavapaa on KVTES IV luvun 4 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista aikaa.
Lomarahavapaa annetaan kokonaisina päivinä.
Lomarahavapaata on mahdollista pitää enintään kaksi viikkoa eli 10 työpäivää.
Suositeltavaa on, että edellisten vuosien vuosilomat on oltava pidettynä ennen kuin lomarahavapaata myönnetään.
Lomarahavapaa annetaan viimeistään lomanmääräytymisvuotta seuraavan lomakauden alkuun mennessä. Lomakausi on 2.5. alkava ja 30.9. päättyvä ajanjakso.
Työntekijän tulee hakea lomarahavapaa sähköisesti 24.5.2023 mennessä ja esihenkilön tulee hyväksyä lomarahavapaa 31.5.2023 mennessä.
Lomarahan vaihtaminen vapaaksi on mahdollista kaikissa kunnan tehtävissä, mikäli työnantaja/esihenkilö ja viranhaltija/työntekijä ovat yhtä mieltä lomarahan vaihtamisesta vapaaksi ja järjestely pystytään toteuttamaan toiminnan häiriintymättä. Lomarahojen vaihtaminen ei saa aiheuttaa työnantajalle lisäkustannuksia tai sijaistarvetta.
Työntekijän sairastuessa ennen lomarahavapaan alkamista tai sen aikana menetellään kuten vuosiloman siirtämisessä vastaavissa tilanteissa, jolloin työnantajalla on oikeus sairausajalta maksettua palkkaa vastaavaan osaan sairauspäivärahasta.
Lomarahan vaihtamisesta vapaaksi ja sen ajankohdasta päättää esihenkilö, joka myöntää työntekijän vuosiloman. Päätös tehdään sähköisesti Populus-ohjelmassa.
Ehdotus:
Yhteistyötoimikunta käy keskustelua lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi ja merkitsee tiedoksi lomarahojen vapaaksi vaihtamisessa noudatettavan menettelyn sekä aikataulun.
Yhteistyötoimikunta:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |