RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 5 | Liite Esittely_EKV_2023_02_14_kaavaluonnos | |
Liite 6 | Liite Kaavaselostus_luonnosvaihe | |
Liite 7 | Liite Luonnos kaavakartta_10000 | |
Liite 8 | Liite OAS_Sotkajärvi_Alakylä_royk_päivitys_2023_01 |
Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavaluonnoksen käsittely
Sotkajärvi-Alakylän osayleiskaavan päivitys
208/10.02.02/2018
Elinkeinovaliokunta 8.1.2019 § 5
Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan alue ulottuu Pällin voimalaitoksen tienoilta kirkonkylän taajama-alueen tuntumaan. Kyseinen osayleiskaava on laadittu vuonna 2001 ja sitä on päivitetty vuosina 2007 ja 2010.
Kyseiseltä alueelta on ollut viime aikoina paljon tontin kyselijöitä. Lisäksi useampi maanomistaja on ilmoittanut halukkuutensa siirtää mailleen osoitettuja rakennuspaikkoja rakentamisen kannalta otollisimpiin sijainteihin. Rakennuspaikkojen siirtäminen tai uusien rakennuspaikkojen osoittaminen vaatii kaavan päivittämistä. Kaikki tähän mennessä esille tulleet maanomistajien toiveet voidaan toteuttaa osayleiskaavaa päivittämällä.
Lisäksi Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan aluetta olisi järkevää laajentaa kohti kirkonkylää niin, että kaikki ranta-alueet olisivat jonkin oikeusvaikutuksellisen kaavan piirissä. Näin saataisiin mahdollisimman monta uutta rakennuspaikkaa muodostettua ja ohjattua maankäytön kehittymistä haluttuun suuntaan.
Elinympäristöjohtajan ehdotus
Elinkeinovaliokunta esittää kunnanhallitukselle, että Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan päivitystyö aloitetaan 2019 keväällä.
Elinkeinovaliokunta
Hyväksyttiin.
----
208/10.02.02/2018
Kunnanhallitus 15.1.2019 § 5
Vt. kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy, että Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaava päivitystyö aloitetaan 2019 keväällä. Kaava-alue laajennetaan ulottumaan kirkonkylä - Vaala osayleiskaavaan asti.
Hallitus
Hyväksyttiin.
----
Kaavoitusinsinööri Tiia Possakka esitteli asian.
Anja Pinoniemi ja Reetta Tuovinen jääväsivät itsensä intressijäävinä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän ajaksi.
Kaavoitusinsinööri Tiia Possakka poistuis tämän pykälän jälkeen klo 9.45.
208/10.02.02/2018
Kunnanhallitus 17.3.2020 § 56
Liitteenä oleva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tehtävän kaavapäivityksen ensimmäinen kaavoituksen lähtökohtia ja vuorovaikutusta käsittelevä dokumentti, joka tulee maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan laatia.
Liite kh nro 2
Elinympäristöjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan osallistuis- ja
arviointisuunnitelman ja asettaa suunnitelman julkisesti nähtäville.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy elinympäristöjohtajan ehdotuksen.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
EKV 21.02.2023 § 3
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 378 1973
Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan alue ulottuu Pällin voimalaitokselta kirkonkylä-Vaala osayleiskaavaan asti. Osayleiskaava on alun perin laadittu vuonna 2001 ja päivitetty vuosina 2007 sekä 2010.
15.1.2019 kunnanhallitus hyväksyi päivitystyön aloituksen ja se kuulutettiin vireille 1.2.2019.
Kaavapäivityksen konsulttina toimii Sweco Finland Oy, jonka kanssa pidettiin aloituspalaveri 25.2.2020.
Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan päivitystyön keskeisin tavoite on päivittää rantarakentamisen mitoitusta ja laajentaa kaava-aluetta kohti Kirkonkylän keskustaa. Näin saadaan
Kirkonkylän ranta-alueet oikeusvaikutteisen yleiskaavan piiriin.
Nyt on valmistunut osayleiskaavan luonnos ja mitoitus rakennuspaikoille.
Swecon konsultti Elina Marjakangas tulee esittelemään asian.
Asian käsittely:
Anja Pinoniemi ja Heino Tapio jääväsivät itsensä käsittelyn ajaksi ja poistuivat kokouksesta klo 9:08. Anja Pinoniemi ja Heino Tapio palasivat kokoukseen klo 10:25.
Elinkeinovaliokunta:
Elinkeinovaliokunta suhtautuu myönteisesti esitettyyn kaavaluonnokseen.
----
KH 14.03.2023 § 65
55/10.02.02/2023
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 378 1973
Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaava on tullut luonnosvaiheeseen. Kunnanhallitus tutustuu kaavaluonnokseen ja päättää sen asettamisesta nähtäville.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää asettaa kaavaluonnoksen nähtäville.
Asian käsittely:
Raili Kokko jääväsi itsensä ja poistui kokouskesta klo 11.38. Kokon siskon aviopuoliso ja muita sukulaisia omistavat maata kaava-alueella.
Anja Pinoniemi jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta klo 11.38. Pinoniemen sisaruksia ja yhden sisaruksen lapsi omistavat maata kaava-alueella.
Pinoniemi ja Kokko palasivat kokoukseen klo 12.03.
VS. KUNNANJOHTAJAN MUUTETTU PÄÄTÖSESITYS:
Kunnanhallitus päättä asettaa kaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä lausunnot.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |