Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2021/105

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan laatiminen on ohjelmoitu toteutettavaksi vuosina 2021-2023. Maakuntahallitus käsitteli kaavoituksen vireille tulon sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisen kokouksessaan 11.10.2021 (§ 129). Pohjois-Pohjanmaan liitto julkaisee vireilletulokuulutuksen keskitetysti ilmoituslehdissään viikolla 42 (Kaleva, Kalajokilaakso, Koillissanomat, Raahen Seutu).

 

Pohjois-Pohjanmaa on mukana energiamurroksessa, joka edellyttää uusia energian tuottamisen, varastoinnin ja siirron ratkaisuja. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen kannalta energia on keskeinen alueidenkäytöllinen kysymys, johon sisältyy sekä energian tuotantoon että kulutukseen liittyvä alueidenkäytön yleispiirteinen ohjaus. Ilmastomaakuntakaava käsittelee koko maakunnan alueidenkäyttöä ja sen suunnitellut pääteemat ovat:

  • Aluerakenne ja saavutettavuus (kansallinen alueidenkäytön kehityskuvatyö ja aluerakennetyö)
  • Liikennejärjestelmä ja logistiikka-alueet (LJ-työ, infrahankkeet, edunvalvonta, Oulun seudun Kehityskuva 2030+)
  • Energiantuotanto, varastointi ja siirto (TUULI-hanke ja erillisselvitys)
  • Viherrakenne ja ekosysteemipalveluiden tarkastelu (TUULI-hanke)
  • Energiamurroksen vaikutukset maankäytön suunnitteluun ja ilmastovaikutusten arviointi (Pohjois-Pohjanmaan energiamurros ja ilmastovaikutusten arviointi maakuntakaavassa on maakuntaohjelman 2022-2025 Kestävästi kasvava Pohjois-Pohjanmaa -teeman kärkihanke) 

Kaavoitustyön tavoitteita, sisältöä ja vuorovaikutusta käsittelevä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 22.10.-3.12.2021 Pohjois-Pohjanmaan liiton toimipisteessä, Poratie 5, 90140 Oulu sekä kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lisäksi se on koko kaavoitusprosessin ajan Pohjois-Pohjanmaan liiton kotisivuilla. Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kuulemisaikana sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@pohjois-pohjanmaa.fi tai postitse Pohjois-Pohjanmaan liittoon.

 

Palaute pyydetään toimitettavaksi kirjaamon sähköpostiin sekä tekstimuodossa että PDF-muodossa.

Kaikki kannanotot kirjataan Pohjois-Pohjanmaan liiton asianhallintaohjelmaan. Julkisten kuulemisten aikana saatu palaute ja siihen annetut vastineet käsitellään maakuntahallituksessa. Vastineista ilmenee palautteen käsittely ja vaikutus maakuntakaavan suunnitteluun. Tämän lisäksi palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelman ajantasaisuudesta voi antaa koko kaavoitusprosessin ajan.

 

Lähettäjä Pohjois-Pohjanmaan liitto

 

Julkaistu: 22.10.2021