Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Muistio 30.11.2022/Asianro 21


 

 

Kunnan asumisneuvojan palvelut

 

VANVAM 30.11.2022 § 21  

371/10.04.00/2022  

 

 

VALMISTELIJA:
Hyvinvointikoordinaattori Minna Huuhtanen p. 040 193 5921

 

Asumisneuvoja Tanja Karppinen tulee kertomaan asumisneuvojan palveluista.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto:

Asumisneuvoja Tanja Karppinen esitteli asumisneuvojan palveluita ja tehtäviä. ARA myöntää kunnille avustusta asumisneuvonnan toteuttamiseen, laajentamiseen ja kehittämiseen. ARA:n rahoitus on ollut tänä vuonna 60 %:a ja vuonna 2023 80 %:a. Asumisneuvonta on kaikille kuntalaisille ilmaista, matalan kynnyksen palvelua ja työntekijää sitoo vaitiolovelvollisuus.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto toivoo, että palvelusta viestitään kuntalaisille monin eri tavoin. Some-kanavien lisäksi toivotaan asumisneuvojan vierailuja eri kylille sekä järjestöjen kokoontumisiin, paperisia esitteitä jakoon mm. kirjastoon ja asiointipisteeseen. Lisäksi esittelydiat toivotaan jaettavaksi neuvoston jäsenille sekä lisättävän oheismateriaaliksi kokousmuistioon.

----

 


 

 

 

 

 

 

Ptk tark.