RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulut vuodelle 2023
KH 29.11.2022 § 296
VALMISTELIJA:
Hallintojohtaja Päivi Keltanen, p. 040 661 5230
Kunnan hallintosäännön 12 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallituksen kokoukset pidetään joka kolmas viikko. Pääsääntöisesti kokoukset pidetään Roomari-salissa tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen.
Vuonna 2023 kunnanhallituksen kokoukset pidetään seuraavina ajankohtina:
- 17.1.
- 7.2.
- 28.2.
- 14.3.
- 28.3.
- 18.4.
- 9.5.
- 30.5.
- 13.6.
- 15.8.
- 5.9.
- 26.9.
- 17.10.
- 7.11.
- 28.11.
- 12.12.
Valtuuston kokoukset pidetään pääsääntöisesti koulun auditoriossa klo 18 seuraavina ajankohtina:
- 16.2.
- 23.3.
- 13.4.
- 25.5.
- 15.6.
- 31.8.
- 5.10.
- 9.11.
- 14.12.
Valtuustoseminaarien aikataulut sovitaan erikseen.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2023 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kolmen viikon välein tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen.
Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokoukset pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Valt 15.12.2022 § 92
353/00.02.00/2022
VALTUUSTO:
Valtuusto päättää hyväksyä vuoden 2023 kokousaikataulun edellä esitetyn aikataulun mukaisesti.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |