Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimaryhmä
Muistio 31.03.2022/Asianro 6


Liite Tilinpäätös Kh 29.3.2022

 

 

Tilinpäätös vuodelta 2021

 

EVR 31.03.2022 § 6  

120/02.06.01.03/2022  

 

 

Valmistelu:

Palvelujohtaja Päivi Keltanen, p. 040 661 5230

Taloussuunnittelija Anita Markkola, p. 050 444 1184

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. (KunL 113 § Tilinpäätös) Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. (KunL 114 a § Konsernitilinpäätös).

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. (KunL 115 § Toimintakertomus)

 

Elinvoimaryhmä:

Kunnanjohtaja Anne Sormunen esitteli tilinpäätöksen ja toiminnan vuodelta 2021, sekä tulevaisuuden kehityskohteet.

 

Elinvoimaryhmässä keskusteltiin ajankohtaisista hankkeista. Koettiin tulevaisuuden kehitysnäkymät vieri- ja lähienergian suhteen positiivisina. Rakentamisen hankkeissa haasteita.

 

Elinvoimaryhmä välitti kiitokset hyvästä tilinpäätöksestä virkahenkilöille ja henkilökunnalle.

-----

 


 

 

 

 

 

 

Ptk tark.