Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 11.11.2026/Asianro 60


 

 

Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulut 2027

 

KH 3.11.2026 § 186 

 

 

 

VALMISTELIJA: 
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p.  040 629 0650

 

Kunnan hallintosäännön 131 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kunnanhallituksen kokoukset on aiemmin pidetty noin joka kolmas viikko. Pääsääntöisesti kokoukset on pidetty Roomari-salissa tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset on pidetty iltakokouksina, joista on sovittu erikseen.

 

Alustava aikatauluehdotus kunnanhallituksen 2027 kokouksille:

 

19.1.2027

9.2.2027

2.3.2027

23.3.2027 (tilinpäätös)

13.4.2027

4.5.2027

25.5.2027

1.6.2027

17.8.2027

7.9.2027

28.9.2027

19.10.2027 (veroprosentit)

9.11.2027

30.11.2027 (talousarvio)

14.12.2027 (vara)

 

Valtuuston kokoukset on aiemmin pidetty torstai-iltaisin klo 17.00 alkaen Roomarissa.

 

Alustava aikatauluehdotus valtuuston 2027 kokouksille:

4.2.2027

18.3.2027

22.4.2027

27.5.2027 (tilinpäätös)

8.6.2027  (vara)

2.9.2027

14.10.2027

11.11.2027 (veroprosentit)

9.12.2027 (talousarvio)

 

Valtuuston kevätseminaari 15.-16.4. ja syysseminaari 9.-10.9.

 

 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2027 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti Roomari-salissa ja kokousten alkamisaika on klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokoukset vuonna 2027 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti siten, että valtuuston kokous alkaa klo 17.00 ja kokouspaikkana toimii Roomari-sali.


PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Minna Huuhtanen palasi kokoukseen ennen asian käsittelyä klo 18.43.

 

 

Valt 11.11.2026    

797/00.01.02.02/2025  

 

KUNNANHALLITUS:

Valtuusto päättää, että valtuuston kokoukset vuonna 2027 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti siten, että valtuuston kokous alkaa klo 17.00 ja kokouspaikkana toimii Roomari-sali.

 


PÄÄTÖS: