Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 11.11.2026/Asianro 58


Liite 1 Kiinteistökartta 889-407-56-0

 

 

Kiinteistön 889-407-56-0 ostaminen ja investointiosan määrärahamuutos

 

KH 3.11.2026 § 181 

 

 

VALMISTELIJA: 
elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuusto hyväksyy kunnan talousarvion. Valtuusto päättää myös muutoksista talousarvioon. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Investoinneissa määrärahan sitovuus valtuustoon nähden on määritelty hankekohtaisesti. Sitovuus koskee sekä tulo- että menoarviota.

 

Kunta on aloittanut Lämpötien alueen asemakaavoituksen suunnittelun jo 2016 vuonna.  Nyt vasta alkaa olla näkemystä millaista tarvetta varten kaava luodaan. 

 

Kiinteistö Karppinen sijaitsee Lämpötien alueen laidalla ja on luonnollisena osana liitettävissä asemakaavoitettavaan alueeseen. Kiinteistön koko on 4,66 hehtaaria.

 

Kiinteistölle on tehty metsänhoitoyhdistyksen toimesta metsämaan arvon määritys. 

 

Kauppaneuvotteluissa on myyjän kanssa päästy hinnasta sopimukseen. Kiinteistön arvon laskennallinen peruste syntyy metsäarvion hinnasta + raakamaan lisähinta 0,20 €/m2.  Kiinteistön hinnaksi tulee 22 620 €.
 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle että

1.      Utajärven kunta ostaa kiinteistön Karppinen 889-407-56-0 hintaan 22 620 €

2.      toteutettavaa kiinteistökauppaa varten siirretään investointimäärärahaa 23 500 € kohdasta Ulkojää (900807) kohdalle maanosto (900800)

 


PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin kohdat 1-2.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anja Pinoniemi ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyssä osallisuusjääviyden perusteella ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.08 - 17.18.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Petri Leskinen liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.08 ja poistui kokouksesta klo 17.17 ennen päätöksentekoa.

 

 

Valt 11.11.2026    

106/10.00.01.05.00/2026  

 

KUNNANHALLITUS:

Valtuusto päättää että

1. Utajärven kunta ostaa kiinteistön Karppinen 889-407-56-0 hintaan 22 620 €

2. toteutettavaa kiinteistökauppaa varten siirretään investointimäärärahaa 23 500 € kohdasta Ulkojää (900807) kohdalle maanosto (900800)

 


PÄÄTÖS: