RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Esityslista 11.11.2026/Asianro 56
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2027
KH 3.11.2026 § 177
VALMISTELIJA:
taloussuunnittelija Anita Markkola, p. 050 444 1184
Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista.
Veromenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos ilmoitusta ei ole toimitettu säädettynä aikana, verotuksessa voidaan noudattaa edellisen vuoden tuloveroprosenttia.Tuloveroprosentti tulee määrätä 0,10 % -yksikön tarkkuudella.
Valtuusto on 05.11.2025 § 230 päättänyt vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 8,40 %.
Talousarviovalmistelu vuodelle 2027 on tehty voimassaolevan tuloveroprosentin perusteella. Kuntaliiton syyskuun 2026 veroennustekehikon mukaan vuoden 2027 verotulokertymäksi on arvioitu noin 3 700 000 euroa. Yhden veroprosentin vaikutus kunnan tuloverokertymään on arviolta 434 000 euroa.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että vuoden 2027 tuloveroprosentiksi määrätään 8,40 %.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Valt 11.11.2026
581/02.03.01.00/2024
KUNNANHALLITUS:
Valtuusto päättää määrätä vuoden 2027 tuloveroprosentiksi 8,40 %.
PÄÄTÖS:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |