RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 01.09.2026/Asianro 149
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuuston kokouksen 20.8.2026 päätösten täytäntöönpano
KH 1.9.2026
KuntaL 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Täytäntöönpanoon kuuluu olennaisena osana päätösten laillisuuden valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muutoin voivat johtaa valituksiin. Käytännössä kunnanhallitus päättää asiasta valtuuston kokouksen jälkeisessä kokouksessaan.
KuntaL 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kunnallisvalituksen piiriin kuuluvissa asioissa päätös voidaan kuntalain 143 §:n nojalla panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Valtuustoasiat:
37 § Kokouksen avaus
38 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
39 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
40 § Viemäripumppaamon automaation uusinta ja määräraha talousarvioon 2026
41 § Humanpolis Oy:n strategia 2027-2032 sekä Geopark -yhteistyösopimus ja rahoitus 2027-2030
42 § Talousarvion neljännesvuosikatsaus 30.6.2026
43 § Elinvoimalupaus
44 § Valtuustoaloite: Valtatie 22:n ja Narvik-Itä-Suomi -käytävän strateginen kehittäminen
45 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus katsoo, että valtuuston 20.8.2026 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivaltaan kuuluvina sekä muutoinkin lainmukaisesti. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön edellä mainitun valtuuston kokouksen päätökset.
PÄÄTÖS:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |