Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 125


 

 

Viemäripumppaamon automaation uusinta ja määräraha talousarvioon 2026

 

KH 9.6.2026 § 125  

762/02.02.00/2025  

 

 

VALMISTELIJA: 
käyttöteknikko Marko Itälahti, p. 050 572 4542

Taajama-alueella sijaitseva pumppaamo on sähköautomaation puolesta elinkaarensa lopussa, joten sen päivitys kokonaisuudessaan on aiheellinen, jotta sen toimivuus turvataan sekä mahdolliselta ohijuoksutuksilta vältytään.

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuusto hyväksyy kunnan talousarvion. Valtuusto päättää myös muutoksista talousarvioon. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Viemäripumppaamon automaation uusinta ei sisälly vuoden 2026 talousarvion investointiosaan, joten siitä tulee valtuuston päättää.

 

Investointimäärärahan tarve hankkeelle on 13 000 euroa alv 0%.
 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää hankkeen toteuttamista varten vuoden 2026 talousarvion investointiosaan määrärahan 13 000 euroa, jolle avataan investointikustannuspaikka 900982 "Viemäripumppaamon automaation uusinta". Määräraha katetaan rahavaroista.


PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.