RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 123
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lupa- ja valvontaviraston päätös kanteluasiassa LVV-U/23722/2026
KH 04.02.2025 § 28
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Utajärven kunnalta vastausta otsikossa mainittuun kanteluun. Aluehallintovirasto pyytää vastauksessa selvitystä Utajärven kunnan erityisen tuen järjestämisen prosessista ja hallinnollisesta menettelystä sekä kuvausta kantelua koskevan oppilaan oppimisen tuen arvioinnin perusteista sekä opetuksen toteuttamisesta vuosiluokilla 1 ja 2. Lisäksi aluehallintovirasto pyytää kantelua koskevan oppilaan tukea koskevat tehdyt päätökset ja asiakirjat.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää kanteluasian tutkimiseksi kunnanhallitusta hankkimaan selvitykset kantelun kohteena olevilta viranhaltijoilta sekä antamaan niiden johdosta oman lausuntonsa.
Rehtori, kasvatusjohtaja, koulun apulaisjohtaja, erityisopettajat sekä luokanopettaja ovat laatineet vaaditut selvitykset sekä kunnan erityisen tuen järjestämisen prosessista että kantelua koskevan oppilaan oppimisen tuen arvioinnin perusteista sekä opetuksen toteuttamisesta vuosiluokilla 1, 2 ja 3. Selvitykset ovat liitteenä.
Kunnanhallitus käy kokouksessaan läpi aluehallintoviraston lausuntopyynnön, aluehallintovirastoon tehdyn kantelun sekä viranhaltijoiden laatimat selvitykset ja antaa lausuntonsa kyseisestä asiasta selvitysten perusteella.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy lausuntonaan liitteenä olevat selvitykset lausunnoksi Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Lausunto liitteineen toimitetaan turvapostilla aluehallintovirastoon 6.2.2025 mennessä.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Merkittiin pöytäkirjaan, että Mirja Nikula poistui kokouksesta 10.13 ja palasi kokoukseen klo 10.15. Tommi Väisänen poistui kokouksesta klo 10.40.
KH 9.6.2026 § 123
657/12.01.02/2025
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Lupa- ja valvontavirasto on päätöksessään 1.4.2026 kiinnittänyt huomiota opetuksen järjestämisen lainsäädännön mukaisiin ja hallinnollisiin asioihin, jotka ilmenevät esityslistan oheismateriaalina olevasta päätöksestä tarkemmin. Muilta osin asia ei saatu selvitys huomioon ottaen anna aihetta Lupa- ja valvontaviraston enemmille toimenpiteille.
Lupa- ja valvontaviraston päätös on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 ja 32 kohdan perusteella.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus:
1. merkitsee lupa- ja valvontaviraston päätöksen tiedoksi
2. edellyttää, että kunnan opetustoimi ottaa toiminnassaan huomioon päätöksessä esitetyt huomiot ja raportoi kunnanhallitukselle niiden johdosta tehdyt toimenpiteet.
Keskustelun jälkeen kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen.
KUNNANJOHTAJAN MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOTUS:
Kunnanhallitus:
1. merkitsee lupa- ja valvontaviraston päätöksen tiedoksi
2. toteaa, että kokouksessa annetun selostuksen perusteella kunnan opetustoimi on jo ottanut toiminnassaan huomioon päätöksessä edellytetyt toimenpiteet.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen kohdat 1-2.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari Kettukangas liittyi kokoukseen tämän asian esittelyn aikana klo 10.37 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 10.53.
| Edellinen asia | Seuraava asia |