RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 108
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osittainen vetäytyminen Kuntayhtymä Kaaren perustamisen valmistelevasta neuvottelusta
KH 19.5.2026 § 108
55/00.01.01.03/2026
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
tietohallintopäällikkö Juha Aitamurto p. 050 570 3185
Kunnanhallitus päätti KH 07.04.2026 § 82 Utajärven kunnan osallistumisesta kuntayhtymä Kaaren perussopimuksen neuvotteluun Pudasjärven kaupungin toimittamassa sitoutumispyynnössä esitetyn
A. ICT-palvelutuotannon, sekä
B. talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden osalta.
Toimitetussa sitoutumispyynnössä ilmoitettuun määräaikaan 30.4.2026 mennessä Utajärven kunnan lisäksi Pudasjärven kaupunki sekä Vaalan kunta ovat ilmoittaneet osallistuvansa kyseiseen neuvotteluun. Iin kunta ja Simon kunta ovat ilmoittaneet, etteivät osallistu neuvotteluun. Pudasjärven kaupunki on laajentanut sitoutumispyynnön jakelua 21.4.2026, jolloin pyyntö on lähetetty myös Puolangan, Muhoksen, Limingan, Tyrnävän ja Kempeleen kunnille, vastauksen antamisen määräaika laajennetulle jakelulle on 31.5.2026.
Utajärven kunnanhallituksen 07.04.2026 § 82 tekemän päätöksen (osallistuminen kuntayhtymäneuvotteluun) jälkeen valmistelua ml. vaihtoehtojen arviointia on jatkettu kunnassa viranhaltijoiden toimesta. Hankintalain uudistus ja sen vaikutukset tahe- ja ICT-palveluihin olivat myös yhtenä aiheena Utajärven kunnan valtuustoseminaarissa 23.4.2026, jossa luottamushenkilöille annettiin asian esittely ja tilannekatsaus, jonka jälkeen asiasta käytiin linjaavaa keskustelua.
Tällä hetkellä saatavilla olevaan tietoon perustuen ehdotetun kuntayhtymä Kaaren perustamisessa merkittävimmiksi epävarmuustekijöiksi on tunnistettu:
1. kunnalle ja sen toiminnalle asetettujen velvoitteiden sekä vaatimusten toteuttaminen verrattuna nykyiseen ostopalvelumalliin, sekä
2. kustannusten jakoperusteiden puuttuminen.
Myös Monetra Oy:n suunnittelema yhteishankinta talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista pienosakkaille on Utajärven kunnassa todettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kyseisten toimintojen uudelleenjärjestelyssä, ja koska ehdollinen mutta sitova liittyminen kyseiseen yhteishankintaan tulisi kunnan tehdä 31.5. mennessä, tällä hetkellä saatavilla olevaan tietoon perustuen Monetran valmistelema yhteishankinta koetaan varteenotettavammaksi vaihtoehdoksi.
Edellä mainitut kuntayhtymän perustamiseen liittyvät epävarmuustekijät koskevat myös kunnan ICT-palvelutuotannon uudelleenjärjestelyä. ICT-palvelutuotannon osalta toiseksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi on tunnistettu toiminnan kotiuttaminen omaksi toiminnaksi hyödyntäen myös laajasti eräiden yhteishankintayksiköiden toteuttamia yhteishankintoja. Sitouttavia ratkaisuja ICT-palvelutuotannon uudelleenjärjestelyssä ei kuitenkaan vielä ole ilmennyt, joten kuntayhtymäneuvottelun jatkamiselle ei ole estettä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää vetäytyä kuntayhtymän perussopimuksen neuvottelusta kohdan B. talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden osalta, jatkaen neuvottelussa ainoastaan kohdan A. ICT-palvelutuotannon osalta.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Juha Aitamurto liittyi kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 10.49 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 10.58.
| Edellinen asia | Seuraava asia |