Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 106


 

 

Hietaselän energiatuotantoalueen sopimusten päivitykset

 

KH 19.5.2026 § 106  

70/14.04.01/2021  

 

VALMISTELIJA: 
elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973

Kunta on Hietaselän alueelle omistamalleen noin 200 hehtaarin alueelle lähtenyt 2021 vuonna kehittämään maankäyttöä. Kehitysvuosien aikana alueelle lähdettiin tarkastelemaan tuulivoiman sijoittamista Salpatuuliosuuskunnan kanssa. Salpatuulen kanssa kunta  teki maanvuokrasopimuksen 23.5.2022 tuulivoiman kehittämistä varten.  

Alkuperäinen ajatus oli yhdelle isolle kiinteistölle suunnitella energiantuotantoa ja energiankäyttöä, jolloin olisi voitu hyödyntää helposti vierienergia konseptia.

Suunnittelun edetessä kuitenkin muodostui paremmaksi ja selkeämmäksi kokonaisuudeksi aurinkovoiman ja tuulivoiman kehittäminen ko. alueelle. 

Skarta Energy Hietaselkä Solar Oy (hankeyhtiö) tuli  kehittämiseen mukaan ja heidän vetämänä lähti kehittymään hybridi  energiantuotantoalue (aurinko ja tuuli). Kunta teki maanvuokrasopimuksen 204 hehtaarin alueesta  (tutkimusalue) Skartan kanssa 1/2025 aurinkovoiman kehittämiseksi alueelle.

Salpatuuli osuuskunta on luopunut hankkeesta ja Skarta Energy oy hallinnoi koko hankealuetta kehittämisessä.

Aurinkovoiman osalta hankekehitys on valmis ja aurinkovoimala on saanut rakentamisluvan 2026 alkuvuodesta. Aurinkovoimalan lopullinen alue on 110 hehtaaria. Maanvuokra kohdistuu rakennettavaan alueeseen muutossopimuksen hyväksymisen jälkeen. Aurinkovoima muutossopimuksessa (ei julkinen liite) aurinkovoiman hehtaarivuokra pidetään kiinteänä ja mahdollinen tuulivoiman tuoma muutos vuokraan poistetaan. Tällä parannetaan hankkeen investoitavuutta.

Tuulivoimaa koskeva vuokrasopimus päivitetään muutossopimuksella. Muutokset koskevat liitekarttoja ja aurinko/tuulivoimalle käytettävien alueiden rajauksia. Muutossopimuksessa (ei julkinen liite) myös selvennetään, että vuokrasopimus on kaupalla 27.11.2024 siirtynyt Skarta Energy Hietaselkä Oy:lle, joka on nykyinen vuokrasopimuksen mukainen vuokralainen. 


KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus hyväksyy muutossopimukset ja valtuuttaa elinympäristöjohtajan allekirjoittamaan ne. 

 

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.