RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2026/Pykälä 22
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tilinpäätös 2025
KH 17.03.2026 § 61
Kuntalain mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KuntaL 114 §). Kunnan tilinpäätöksen ja liitetietojen laatimisesta antaa yleisohjeita Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto. Vuoden 2025 tilinpäätös on laadittu noudattaen näitä lain säännöksiä ja yleisohjeita.
Kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talousarviossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudella kunnassa ja kuntakonsernissa. Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus käsittelee ja hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen kokonaisuudessaan, jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja saattaa sen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset korjaukset.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari Kettukangas, Reetta Tuovinen-Salo ja Petri Leskinen liittyivät kokoukseen klo 12.30 ennen tämän asian käsittelyä. Petri Leskinen poistui kokouksesta klo 13.33. Reetta Tuovinen-Salo ja Jari Kettukangas poistuivat kokouksesta klo 13.48.
TARKLTK 17.04.2026 § 22
9/02.06.01.03/2026
Kunnanjohtaja Anne Sormunen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Tuovinen esittelevät tilinpäätöstä 2025.
Puheenjohtaja:
Merkitään tiedoksi.
Tarkastuslautakunta
Merkittiin tiedoksi.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Pentti Tuovinen ja Anne Sormunen liittyivät kokoukseen klo 10.02 ja poistuivat kokouksesta klo 10.37 esittelyn jälkeen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |