RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointivaliokunta
Muistio 18.03.2026/Asianro 8
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Toimialajohtajan katsaus
HYVAL 18.03.2026 § 8
Hyvinvointijohtaja Reetta Tuovinen-Salo, p. 044 3202 303
Rehtori, kasvatusjohtaja Jari Kettukangas, p. 050 567 3335
Hallinnon esihenkilö Eeva-Kaisa Karhu, p. 040 610 2612
Hyvinvointipalveluiden ja kasvatuspalveluiden ajankohtaiset asiat.
Esteettömyyskävelyn raportin eteneminen.
Hallinnon esihenkilö Eeva-Kaisa Karhu käy esittelemässä palveluliikenne Unton toimintaa.
Hyvinvointivaliokunta:
Edellisellä kerralla pyydettiin elinympäristöpalveluiden lausunto esteettömyysraportin mukaisien parannusehdotuksista ja toimenpiteiden selvittelystä. Elinympäristöpalveluiden lausunto saadaan, kun esteettömyysraportin toimenpiteet käsitellään seuraavassa elinkeinovaliokunnan kokouksessa. Elinkeinovaliokunnassa käsitellään myös ulkojäälle laitettavasta ulkokaukalosta, jota voisi hyödyntää myös kesällä. Hyvinvointisuunnitelman tekeminen on käynnistynyt ja se luodaan Utajärven kunnan strategian pohjalle. Keskusteltiin ikä-ihmisten palvelupaketin valmistelusta. Kuultiin kasvatuspalveluiden katsaus, yhteishaun tilanne, sekä hyvinvointipalveluiden ja kasvatuspalveluiden yhteisesti suunniteltuja toimenpiteitä, jotka tukeva nuoria kokonaisvaltaisemmin. Kuultiin hallinnon esihenkilön esittely Unto palveluliikenteestä ja keskusteltiin Unton kehittämisestä.
| Edellinen asia | Seuraava asia |