Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.03.2026/Pykälä 71


 

 

Utajärven Yrityspuisto Oy:n neljännesvuosikatsaus ja tilinpäätös 2025

 

KH 24.02.2026 § 46 

 

 

 

VALMISTELIJA: 
Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja Vuokko Paso, p. 040 632 8805

 

Valtuuston linjaamat periaatteet ohjaavat kunnanhallitukselle ja konsernijohdolle kuuluvaa omistajaohjauksen käytännön toteuttamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa niin kuntakonserniin kuuluvissa yhteisöissä kuin laajemminkin kunnan koko toiminnassa.

 

Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön toimintaan. Kuntalain 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Utajärven kunnan tytäryhtiöissä noudatetaan valtuuston hyväksymää Utajärven kunnan konserniohjetta. Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Hyvä hallinto- ja johtamistapa Utajärven kunnan tytäryhtiöissä -suositus täydentää lakisääteisiä menettelytapoja ja konserniohjetta.

 

Utajärven Yrityspuisto Oy:n vuoden 2025 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus esitetään kokouksessa. Toimitusjohtaja käy läpi alkuvuoden 2026 toimintaa sekä lähiajan näkymiä.
 

KUNNANJOHTAJA:

Merkitään tiedoksi.


PÄÄTÖS:
Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Vuokko Paso liittyi kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 11.44 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 12.15.

 

KH 17.03.2026 § 71  

720/02.01.01/2025  

 

Tekninen korjaus edelliseen päätökseen, asia lähetetään valtuustolle tiedoksi.
 

KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi Utajärven Yrityspuisto Oy:n tilinpäätöksen 2025.


PÄÄTÖS:
Merkittiin tiedoksi ja lähetettiin edelleen valtuustolle tiedoksi.