RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2026/Pykälä 51
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston kokouksen 19.2.2026 päätösten täytäntöönpano
KH 24.02.2026 § 51
KuntaL 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Täytäntöönpanoon kuuluu olennaisena osana päätösten laillisuuden valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muutoin voivat johtaa valituksiin. Käytännössä kunnanhallitus päättää asiasta valtuuston kokouksen jälkeisessä kokouksessaan.
KuntaL 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kunnallisvalituksen piiriin kuuluvissa asioissa päätös voidaan kuntalain 143 §:n nojalla panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Valtuustoasiat:
1 § Kokouksen avaus
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
4 § Utoslahti-Lahdensuu kyläseura ry:n väliaikainen lainahakemus Kyläseuran kodan kehittämishanke
5 § Valtuustoaloitteet
6 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus katsoo, että valtuuston 19.2.2026 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivaltaan kuuluvina sekä muutoinkin lainmukaisesti. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön edellä mainitun valtuuston kokouksen päätökset.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |