RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2026/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yläkoulun ja lukion apulaisjohtajan tehtävä
KH 24.02.2026 § 44
11/01.01.00.01/2026
VALMISTELIJA:
rehtori, kasvatusjohtaja Jari Kettukangas, p. 050 567 3335
Kunnanhallitus perusti (KH 22.6.2021 § 170) koululle yläkoulun ja lukion apulaisjohtajan tehtävän viiden vuoden määräajaksi 1.8.2021 alkaen osana hyvinvointiprosessin uudelleen järjestelyä. Samassa uudelleen järjestelyssä rehtorin tehtävään lisättiin kasvatuspalveluiden toimialajohtajan tehtävät.
Viiden vuoden määräaika on osoittanut, että tehty hyvinvointiprosessin uudelleen järjestely on ollut sekä kasvatuspalveluiden että koulun toiminnan kannalta onnistunut ratkaisu.
Hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että yläkoulun ja lukion apulaisjohtajan tehtävä jatkuu 1.8.2026 alkaen toistaiseksi voimassa olevana. Tehtävä sisällytetään jatkossakin vakituiseen aineenopettajan virkaan. Apulaisjohtajan tehtävän vuoksi kyseisen opettajan viran opetusvelvollisuuden huojennus pidetään ennallaan (puolet kyseisen opettajan viran opetusvelvollisuudesta).
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari Kettukangas liittyi kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 11.19 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 11.25.
| Edellinen asia | Seuraava asia |