Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Muistio 27.01.2026/Asianro 5


 

Muut mahdolliset asiat

HYVAL 27.01.2026 § 5

  

Sovitaan seuraavan hyvinvointivaliokunnan kokouspäivä

 

Pohde on lakkauttanut Utajärvellä toimineen ikäihmisten päivätoiminnan ja toimintaa siirretty yhteistoiminnaksi, joka järjestetään Vaalassa.  Keskusteltiin mitkä toiminnot Pohde järjestää ja mitkä toiminnot ovat Utajärven kunnan tai kunnassa toimivien yhdistyksien järjestämiä.  Utajärvellä on edelleen kattavasti toimintaa ikäihmisille.

Keskusteltiin jäähallissa olleesta jääkiekkokaukalosta ja sen siirtämisestä ulos, jotta saadaan talvella ulkokaukalo ja mahdollisesti kaukalolle toimintaa myös kesällä. Kaukaloon liittyy turvallisuushuolia joiden selvittely jatkuu. Hyvinvointivaliokunta antaa elinkeinovaliokunnalla tehtäväksi selvittää ja järjestää kaukalon siirron. Täksi talveksi on saatu ulkojää, joka on runsaassa käytössä. Utajärven nuoret myös toivovat ulkokaukaloa.

 Seuraava kokous on 18.3.2026 kello 9.00-12.00