RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointivaliokunta
Muistio 27.01.2026/Asianro 3
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Leikkipuiston kehittäminen
HYVAL 27.01.2026 § 3
21/10.03.01.01/2026
VALMISTELIJA:
hyvinvointijohtaja Reetta Tuovinen-Salo, p. 044 3202 303
Utajärven kuntastrategiassa korostuu hyvinvoiva Utajärvi - Hyvän elämän kotikunta. Viime vuosien aikana kuntalaisilta on noussut vahvasti esiin toiveita leikkipuistojen parantamisesta, turvallisuuden lisäämisestä sekä monipuolisempien ja eri-ikäisiä palvelevien toimintaympäristöjen luomisesta.
Leikkipuistojen kehittäminen on tärkeä osa kunnan viihtyisyyttä ja arjen hyvinvointia. Ne toimivat lapsille turvallisina leikin ja liikkumisen paikkoina sekä perheille matalan kynnyksen kohtaamisympäristöinä. Tämä tukee myös ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Strategian mukaisesti esitetään, että tässä vaiheessa käydään keskustelu siitä, tulisiko leikkipuistojen kehittämisen kokonaisuus käynnistää. Mikäli kehittämistyö nähdään perustelluksi, suunnittelussa voidaan huomioida muun muassa:
- nykyisten leikkipuistojen kunnon, turvallisuuden ja saavutettavuuden
- asukkaiden esittämät toiveet ja palautteet
- eri-ikäisten lasten tarpeet
- esteettömyyden
- kestävään kehittämiseen liittyvät ratkaisut
- mahdolliset vaiheistukset ja kustannusarviot
Ehdotus:
Tässä vaiheessa hyvinvointivaliokunta linjaa näkemyksiä erityisesti siitä, millaisia painotuksia kehittämistyöhön halutaan sisällyttää. Näillä linjauksilla luomme pohjaa suunnittelun käynnistämiselle ja etenemismallille.
Hyvinvointivaliokunta:
Hyvinvointivaliokunta keskusteli leikkipuistojen kehittämisestä. Keskusteltiin, että Utajärven kokoisessa kunnassa kannattaa keskittyä kehittämään yhtä leikkipuistoa, jotta siitä saataisiin monipuolinen ja käytännöllinen. Utajärven koulun alueelle on myös suunniteltu koulun ja kuntalaisten käyttöön leikki- ja liikuntapaikkaa. Keskusteluissa linjattiin, että keskitytään Tonttikujan leikkikentän kehittämiseen eri-ikäisille, niin että huomioon otetaan erityisesti pienimmät leikki-ikäiset lapset.
Pentti Tuovinen poistui kokouksesta tämä pykälän aikana klo:9.49
Viljo Kurttila palasi kokoukseen tämän pykälän aikana klo: 9.56
| Edellinen asia | Seuraava asia |