RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2026/Pykälä 8
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Virkanimikkeiden muutokset työllisyyspalveluissa
KH 13.01.2026 § 8
11/01.01.00.01/2026
VALMISTELIJA:
hyvinvointijohtaja Reetta Tuovinen-Salo, p. 044 3202 303
Hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan. Kunnanhallitus on 18.3.2025 tehnyt päätöksen perustaa kaksi omavalmentajan virkaa 1.5.2025 alkaen osana TE-palveluiden järjestämisen valmistelua. Kunnanhallitus on muuttanut työllisyyskoordinaattorin toimen viraksi 1.12.2020. Työllisyyskoordinaattori toimii työllisyyspalveluissa esihenkilönä.
Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 lakiesityksen TE-palvelujen uudistuksesta, jonka myötä julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kunnille 1.1.2025. Utajärven kunta on liittynyt Oulun seudun työllisyysalueeseen, ja muutos TE-palveluissa alkoi 1.1.2025. Työllisyysalueen valmistelussa on mukana yksitoista kuntaa, ja vastuukuntana toimii Oulu. Uudistuksen tavoitteena on tuoda palvelut lähelle asiakkaita, rakentaa paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia palveluja ja vahvistaa kuntien elinvoimaa.
Utajärven kunnassa ei ole aiemmin ollut työvoimaviranomaisen tehtäviä hoitavaa henkilöstöä. Lähipalveluiden toteuttamiseksi kunta tarvitsee henkilöstöä, jolla on asiantuntijuutta työllisyyden edistämisessä. Omavalmentajien tehtäviin kuuluu mm. työnhakijoiden haastattelut, palvelutarpeen arviointi ja ohjaus, työnantajayhteistyö sekä työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen.
Nykyinen virkanimike omavalmentaja ei enää kuvaa riittävän tarkasti tehtävän sisältöä ja vaativuutta. Virkanimikkeen muuttaminen työllisyysasiantuntijaksi korostaa asiantuntijaroolia ja vastaa paremmin tehtävänkuvaa sekä kunnan strategisia tavoitteita TE-palveluiden järjestämisessä. Muutosten myötä, sekä esihenkilötehtävien lisäyksenä myös työllisyyskoordinaattorin virkanimikkeen muuttaminen työllisyyspalveluiden esihenkilöksi vastaa paremmin tehtävänkuvaa. Nimikemuutoksilla ei ole palkkavaikutuksia.
VS.KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää muuttaa työllisyyskoordinaattorin virkanimikkeen työllisyyspalveluiden esihenkilöksi ja omavalmentajan virkanimikkeen työllisyysasiantuntijaksi.
PÄÄTÖS:
Hyväksytiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Tuovinen-Salo liittyi kokoukseen 12.36 ja poistui kokouksesta klo 12.39 esittelyn jälkeen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |