RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 19.09.2025/Asianro 46
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Sidonnaisuusilmoitukset 2025
TARKLTK 19.09.2025
669/02.02.01/2025
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Kunnan sidonnaisuusrekisteri on kunnan www-sivulla, jossa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset on julkaistu. Tarkastuslautakunta on antanut sidonnaisuusilmoitukset vuosittain tiedoksi valtuustolle vuoden viimeiseen kokoukseen.
Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta pyytää luottamushenkilöitä tarkastamaan sidonnaisuusilmoituksensa 3.10.2025 mennessä, ja tarkastaa saapuneet sidonnaisuusilmoitukset seuraavassa kokouksessaan. Sidonnaisuusilmoitukset annetaan valtuustolle tiedoksi.
Tarkastuslautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |