RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 159
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen kokousaikataulut, syksy 2025
KH 17.06.2025 § 159
336/00.02.01/2023
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Kunnan hallintosäännön 12 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallituksen kokoukset on aiemmin pidetty noin joka kolmas viikko. Pääsääntöisesti kokoukset on pidetty Roomari-salissa tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset on pidetty iltakokouksina, joista on sovittu erikseen.
Alustava aikatauluehdotus kunnanhallituksen syksyn 2025 kokouksille:
12.8.
2.9.
23.9
14.10. ta ulkoiset
4.11. veroprosentit
25.11. talousarvio
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset syksyllä 2025 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kolmen viikon välein tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Mirja Nikula palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 11.54.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |