Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 08.05.2025/Asianro 32



 

Vesihuoltolaitoksen pääomakorvaus kunnalle

 

 

KH 08.04.2025 § 82 

 

 

VALMISTELIJA: 

Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen p. 050 387 1973

Vuonna 2001 voimaan tulleen vesihuoltolain mukaan kunnallisen vesilaitoksen kirjanpito tuli eriyttää kunnan kirjanpidossa ja jatkossa laitoksen oli laadittava erillinen tilinpäätös. Velvoite tuli voimaan 1.1.2002. Utajärven kunnanhallitus päätti 10.12.2001 § 359 hyväksyä vesilaitoksen kirjanpidon eriyttämisen muu taseyksikkö -mallin mukaisesti. 

 

Eriyttämisen avulla edistetään vesilaitoksen toiminnan läpinäkyvyyttä. Läpinäkyvyyttä on perusteltu kustannusten kattamisen ja kustannusvastaavuuden näkökulmasta. Vesihuollon kirjanpidon eriyttämisen avulla on mahdollista arvioida, missä määrin vesihuollosta perittävät maksut kattavat palvelujen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset pitkällä aikavälillä ja ovatko maksut kohtuullisia. 

 

Vuodesta 2002 alkaen vesilaitokselle eriytetystä peruspääomasta on peritty sisäistä korvausta sijoitetulle pääomalle vuosittain 6 %:n mukaan (1 494 973,63 € * 6 % = 89 698 €). Taseyksikkö on 23 vuoden aikana kirjannut laskennallista korvausta yli 2 miljoonaa euroa. Pääomakorvaus on laskennallinen ja esitetään vesilaitoksen tuloslaskelmassa. Rahallista korvausta ei ole suoritettu kunnalle, eikä vesilaitoksen tuloslaskelmassa esitetty korvaus näy peruskunnan luvuissa.  

 

Alkuperäisestä vuonna 2002 määritellystä peruspääomasta (tasearvoista) on jäljellä 146 643,08 euroa.  

 

Vesilaitoksen kokonaistasearvo 31.12.2024 on 1 802 445,05 euroa. Vesi- ja viemäriverkostoinvestointien poistoaika on 30 vuotta. Vesi- ja viemärilaitteistoinvestointien poistoaika on 10 vuotta. 

 

Vuoden 2024 tilinpäätöksessä vesilaitoksen taseyksikön alijäämä osoittaa - 2 425 408,70 euroa. Oma pääoma näyttää - 930 435,07 euroa. 

 

Lainsäädännöllisesti kunnan taseyksikölle ei tarvitse olla määrättynä peruspääoman sisäistä korvausta. 

 

Vesilaitos vastaa poisto-osuuksien kautta hankkeidensa rahoituksesta. Tämä ei kuitenkaan sisällä rahoituskuluja. 

 

Vesilaitoksen oma pääoma on negatiivinen. Tasetilanteen parantaminen vaatii korjausta. 


 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta luopuu vesilaitoksen pääomakorvauksesta 1.7.2025 alkaen.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anja Pinoniemi liittyi kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 11.47 ja että Petri Leskinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 11.52.

 

 

Valt 08.05.2025     

696/02.01.00/2025  


 

KUNNANHALLITUS:
Valtuusto päättää, että kunta luopuu vesilaitoksen pääomakorvauksesta 1.7.2025 alkaen.

PÄÄTÖS:
 
 

 

 

 

Ptk tark.