Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 08.05.2025/Asianro 31


 

 

Talousarvion määrärahamuutos/Päiväkodin uuden leikkialueen rakentaminen Hyvinvointitalon piha-alueelle

 

 

KH 29.04.2025 § 98 

 

 

VALMISTELIJA: 
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973


Hyvinvointitalon viipaleessa olevat päiväkotiryhmät ovat aiemmin käyttäneet Keisarintien päiväkodin pihaa ulkoiluun ja leikkiin. Tämä on käytännössä osoittautunut hankalaksi pienten lasten kanssa. Siirtyminen kiinteistöstä toiseen yleistä tietä pitkin kahdesti päivässä on ollut vaarallista ja pienimmät lapset ovat väsyneet pitkän siirtymämatkan vuoksi.

 

Ratkaisuna tähän ongelmaan yhdessä päiväkodin ja elinympäristöpalveluiden kanssa on suunniteltu pientä aidattua leikkialuetta viipaleen Ahmatien puoleiselle piha-alueelle.

 

Alue aidataan samanlaisella aidalla kuin Keisarintien päiväkodilla ja leikkivälineiksi tulee tuplakeinu sekä hiekkalaatikko.

 

Hiekkalaatikko rakennetaan omana työnä. Lisäksi hankitaan tarvittavat turvahiekat ja maatyöt.

 

Kokonaisbudjetti tulee olemaan 20 000 euroa.

 

Määrärahasiirto investointiin voidaan toteuttaa talousarvion investointiosan sisällä siten, että pihamuutosta varten avataan uusi investointikustannuspaikka 900753: Viipalepäiväkodin piha-alue, johon siirretään määräraha 20 000 euroa investointikustannuspaikalta 900717: Uusi koulu.

 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion 2025 määrärahasiirron 20 000 euroa kustannuspaikalta 900717 Uusi koulu kustannuspaikalle 900753 Viipalepäiväkodin piha-alue.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Tuovinen-Salo saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 11.41 ja että Petri Leskinen poistui kokouksesta klo 11.44 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

 

Valt 08.05.2025     

713/02.08.00.02/2025  

 

KUNNANHALLITUS:
Valtuusto hyväksyy talousarvion 2025 määrärahasiirron 20 000 euroa kustannuspaikalta 900717 Uusi koulu kustannuspaikalle 900753 Viipalepäiväkodin piha-alue.

PÄÄTÖS:

 
 

 

 

 

 

Ptk tark.