RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 243
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 18 | Matkustusohje |
Matkustusohje
YHTTMK 02.12.2024 § 30
VALMISTELIJA:
Hallinnon esihenkilö Eeva-Kaisa Karhu, p. 040 6102 612
Utajärven kunnassa ei ole ollut käytössä ohjetta kunnan toiminnoissa tapahtuvaan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden matkakustuskäytäntöihin.
Matkustusohjeen tavoitteena on täsmentää, selkeyttää ja ohjata kunnan matkustuskäytäntöjä ja määritellä matkakustannusten korvaamisessa noudatettavat menettelytavat. Ohjetta sovelletaan sekä kotimaassa että ulkomailla tehtävien työmatkojen matkakustannusten korvaamiseen.
Ehdotus:
Yhteistyötoimikunta keskustelee matkustusohjeesta ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Yhteistyötoimikunta:
Hyväksyttiin.
KH 10.12.2024 § 243
587/01.02.02/2024
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus hyväksyy matkustusohjeen, joka astuu voimaan heti.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |