Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 227


 

Valtuuston 14.11.2024 pidetyn kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KH 25.11.2024 § 227  

KunL 23 § mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KunL 56 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset on tehty oikeassa järjestyksessä ja päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole lainvastaisia ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

Valtuustoasiat:

64 § Kokouksen avaus

65 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

66 § Pöytäkirjantarkastajien valinta

67 § Kaavoituskatsaus 2024

68 § Rakennusvalvonnan taksat 2025 alkaen

69 § Vuokrataloyhtiöiden neljännesvuosikatsaus 30.9.2024

70 § Talousarvion neljännesvuosikatsaus 30.9.2024

71 § Utajärven kunnan kotoutumisohjelma 2025-2028

72 § Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta luopuminen

73 § Arviointikertomus 2023

74 § Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2025

75 § Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2025

76 § Utajärven kunnan ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveron ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa

77 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle

 

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Tuovinen-Salo ja Jari Kettukangas poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.58.

Ptk tark.