RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 224
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokousaikataulut keväälle 2025
KH 25.11.2024 § 224
336/00.02.01/2023
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Kunnan hallintosäännön 12 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallituksen kokoukset on aiemmin pidetty noin joka kolmas viikko. Pääsääntöisesti kokoukset on pidetty Roomari-salissa tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset on pidetty iltakokouksina, joista on sovittu erikseen.
Valtuustokauden vaihtuessa 1.6.2025 kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan kesäkuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa (kuntalain 32 §). Kesäkuussa 2025 uuden valtuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen on tarkoituksenmukaista pitää myös uuden kunnanhallituksen kokous. Näin kunnanhallitus voisi valita edustajansa eri toimielimiin ja päättää seuraavan syksyn kokousaikatauluista jo ennen kesää.
Keväällä 2025 kunnanhallituksen alustava kokousaikatauluehdotus on seuraava:
14.1.
4.2.
26.2.
18.3. (TP24)
8.4.
29.4.
20.5.
17.6. (uusi kunnanhallitus)
Valtuuston kokoukset on pidetty pääsääntöisesti torstaisin koulun auditoriossa klo 18 ja alustava kokousaikatauluehdotus keväälle 2025 on seuraava:
13.2.
27.3.
8.5.
28.5. (TP24)
12.6. (uusi valtuusto)
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2025 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kolmen viikon välein tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen.
Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokoukset pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |