RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2024/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille 2025-2028
TARKLTK 15.11.2024 § 59
419/02.08.00.00/2024
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella
valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.
Kuntalain 122§:n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä (Kuntalaki § 122). Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.
Utajärven kunnan hankintaohjeen mukaan hankinnat tulee pääsäänöisesti kilpailuttaa. Pienhankinnat voidaan kilpailuttaa hankintalainsäädäntöä kevyemmillä ja joustavammilla menettelyillä. Hankintaohjeen mukaan vähäiset hankinnat, joiden arvo jää alle 5000 €, ovat mahdollisia suorahankintana. Tavara- ja palveluhankinnoissa sekä suunnittelukilpailuissa, joiden hankinnan arvo on 5000 - 60 000 euroa, on kyse pienhankinnasta, josta tulee pyytää kirjalliset tarjoukset vähintään kolmelta tarjoajalta. Yli 60 000 euron hankinnat ovat kansallisen kynnysarvon ylittäviä hankintoja, ja niihin sovelletaan hankintalain mukaista menettelyä.
Valtuusto on valinnut kokouksessa 18.2.2021 §9 Utajärven kunnan tilintarkastusyhteisöksi tilikausille 2021 - 2024 BDO Audiator Oy: n ja toimikausi päättyy 31.12.2024. Tarkastuslautakunnan tulee
käynnistää tilintarkastuspalveluiden hankinta.
Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta päättää käynnistää tilintarkastuspalveluiden hankinnan ja pyytää tarjoukset Utajärven kunnan tilintarkastuspalveluista vuosille 2025-2028 vähintään kolmelta toimijalta.
Tarkastuslautakunta
Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunta keskusteli tilintarkastuspalveluiden hankintaprosessista sekä tutustui hankinta-asiakirjoihin, ja valtuutti hallintopalvelut tekemään tilintarkastuspalveluiden kilpailutuksen. Tarkastuslautakunta käsittelee tilintarkastuspalveluiden hankintaa 24.1.2025.
----
Merkittiin pöytäkirjaa, että tämä asia käsiteltiin § 60 jälkeen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Markus Kaarre poistui kokouksesta klo 10.44.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |