RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinkeinovaliokunta
Muistio 01.10.2024/Asianro 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2024
EKV 01.10.2024 § 48
569/00.01.02.01/2024
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavahankkeista. Kaavoituskatsauksen tavoitteena on antaa kokonaiskuva kunnan tämänhetkisestä yleis- ja asemakaavasuunnittelusta.
Elinkeinovaliokunta tutustuu vuoden 2024 kaavoituskatsaukseen.
Elinkeinovaliokunta:
Elinkeinovaliokunta perehtyi kaavoituskatsaukseen. Kaavoituskatsaus on ajantasainen ja kuvastaa tämän hetken kaavoitusprosessien tilannetta.
----
Merkitään muistioon, että Janne Heikkinen oli poissa tämän asian käsittelyn aikana klo 10.14-10.16.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |