RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 3.10.2024 pidetyn kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KH 15.10.2024 § 204
KunL 23 § mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KunL 56 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset on tehty oikeassa järjestyksessä ja päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole lainvastaisia ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.
Valtuustoasiat:
54 § Kokouksen avaus
55 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
56 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
57 § Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan laajennuksen kaavaehdotus
58 § Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan päivityksen kaavaehdotus
59 § Oulujoen vesistövisio 2035 - koordinaation rahoitukseen osallistuminen
60 § Sangin koulun lämmitystapamuutos
61 § Muutokset v. 2024 talousarvion investointiosaan ja rahoitusosaan
62 § Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakassopimuksen päivittäminen ja osakkeiden myynti
63 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |