RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 202
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Utajärven kunnan ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveron ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa
KH 15.10.2024 § 202
541/02.03.02.00/2024
VALMISTELIJA:
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
Verosta vapauttamisella tarkoitetaan toimivaltaisen viranomaisen tekemää päätöstä, jossa vero- tai maksuvelvollinen vapautetaan osittain tai kokonaan suoritettavasta tai jo suoritetusta verosta. Verovelvollinen tekee verosta vapauttamista koskevan hakemuksen, jonka viranomainen ratkaisee. Hakemus voidaan myös hylätä.
Toimivalta kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa siirtyi Verohallinnolle 1.6.2013 alkaen veronkantolain muutoksella (882/2012), joka tuli voimaan 1.1.2013. Kunta voi kuitenkin pidättää ratkaisuvallan itsellään. Kunta voi tehdä veronkantoviranomaiselle kunnallisveron sekä kiinteistöveron ratkaisuvaltaa koskevan ilmoituksen, jolloin ilmoituksensa mukaisesti kunta ratkaisee kunnallisverosta tai kiinteistöverosta taikka kummastakin verosta vapauttamista koskevat asiat noudattaen, mitä veronkantolain 47 §:ssä säädetään. Aiemmin tehty ilmoitus ratkaisuvallan pidättämisestä on voimassa viimeistään 31.12.2024 asti.
Verohallinto on veronkantolain (11/2018) 48 §:n 2 momentin nojalla päättänyt:
Verohallinto ratkaisee kunnallisveroa, vakuutetun sairausvakuutusmaksua ja kiinteistöveroa koskevat ajalla 1.1.2025 - 31.12.2027 vireille tulleet vapautushakemukset, ellei kunta pidätä itsellään ratkaisuvaltaa. Ratkaisuvaltaa koskeva ilmoitus on annettava Verohallintoon viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2024.
Kunnan ilmoituksesta on käytävä ilmi, koskeeko ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveroa, kiinteistöveroa vai molempia. Vakuutetun sairausvakuutusmaksusta on ratkaisuvalta sillä viranomaisella, joka ratkaisee kunnallisveroa koskevan vapautushakemuksen.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei Utajärven kunta pidätä itsellään ratkaisuvaltaa kunnallis- ja kiinteistöverosta vapauttamisessa vuosina 2025 - 2027.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Anja Pinoniemi liittyi kokoukseen ja että Raili Kokko poistui kokouksesta klo 14.05 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |