Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 200


Liite 27 Vastine v.2023 arviointikertomukseen

 

Arviointikertomus 2023

 

 

 

 

TARKLTK 19.04.2024 § 25 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan

hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä

varten.

 

Tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle

asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja

kuntakonsernissa toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty

tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuuston on

kuntastrategiassa sekä talousarviossa ja -suunnitelmassa asetettava

tavoitteet koko kuntakonsernin toiminnalle.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii

arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta

arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilipäätöksen yhteydessä.

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin

arviointikertomus antaa aihetta.


Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen 2023 työstämisen.

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen työstämisen ja hyväksyy arviointikertomuksen seuraavassa kokouksessaan.
----

 

TARKLTK 17.05.2024 § 33 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta laatii vuoden 2023 arviointikertomuksen ja hyväksyy sekä allekirjoittaa sen ja lähettää kertomuksen valtuustolle tiedoksi.

Tarkastuslautakunta

Hyväksyttiin.
----
 

 

 

 

 

 

 

Valt 13.06.2024 § 42 

 
 

TARKASTUSLAUTAKUNTA:
Valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 arviointikertomuksen.

PÄÄTÖS:
Merkittiin tiedoksi.
 

 

KH 24.09.2024 § 187 

 

 

 

VALMISTELIJA: 
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650
 

Kunnanvaltuusto on tilinpäätöskokouksessaan 13.6.2024 käsitellyt arviointikertomuksen 2023. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on arvioinut toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista ja esittänyt kehittämiskohteita ja suosituksia.Tarkastuslautakunnan kommentit löytyvät arviointikertomuksesta vihreältä pohjalta ja loppuyhteenvedosta.
 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus
1. tutustuu arviointikertomukseen 2023 ja merkitsee sen tiedoksi.
2. lähettää arviointikertomuksen tiedoksi toimialoille, valiokunnille ja tytäryhtiöiden hallituksille sekä pyytää näiltä vastaukset arviointikertomuksessa esitettyihin kehittämiskohteisiin ja suosituksiin. Vastaukset pyydetään toimittamaan seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen 15.10.2024. Vastausten perusteella kunnanhallitus laatii yhteenvetona lausunnon, joka toimitetaan valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle.

PÄÄTÖS:
1. Merkittiin tiedoksi.
2. Hyväksyttiin.
----
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Maija Koistinen poistui kokouksesta päätöksen teon jälkeen klo 11.16.

 

 

 

 

KH 15.10.2024 § 200  

463/02.02.01/2024  

 

 

VALMISTELIJA: 
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650

Arviointikertomuksessa esitettyihin kommentteihin on valmisteltu viranhaltijatyönä esityslistan liitteenä oleva vastausluonnos.
 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus täydentää vastausluonnosta tarpeen mukaan ja lähettää sen tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. 

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
 

 

 

 

Ptk tark.