Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 186



 

Oulujoen vesistövisio 2035 -koordinaation rahoitukseen osallistuminen

 

KH 24.09.2024 § 186  

559/00.04.01/2024  

 

 

VALMISTELIJA: 
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973


Oulujoen vesistöalueelle on valmistunut laajapohjaisen yhteistyön tuloksena vuonna 2023 vesistövisio vuoteen 2035. Vision tavoitteena on parantaa alueen vesistöjen tilaa, luonnon monimuotoisuutta, kalakantoja ja kalastusmahdollisuuksia ja vesistöjen virkistyskäyttöä sekä vesiin nojaavan elinkeinotoiminnan ja matkailun toimintaedellytyksiä ja kestävyyttä. Utajärven kunta on aktiivisesti osallistunut vision laadintaan. 

 

Utajärven kunnan resurssiviisauden tiekartassa ehdotetaan, että kunta osallistuu myös visiossa määritettyjen toimenpiteiden toteutukseen. Tämä tukisi resurssiviisauden tiekartassa esitettyä tavoitetta vuoteen 2050, että Utajärven joet ja järvet ovat vähintään hyvässä ekologisessa tilassa ja niiden virkistyskäyttöarvo on hyvä. Utajärven kunnanhallitus ja valtuusto hyväksyivät resurssiviisauden tiekartan joulukuussa 2020 (KH 01.12.2020 § 294, Valt 10.12.2020 § 106). 

 

Suuri osa vesistövisiossa ehdotetuista toimenpiteistä edellyttää hankkeistamista ja ulkopuolisen rahoituksen hakemista. ARVOVESI2 -ohjausryhmän kokouksessa 3.9.2024 päätettiin, että toimenpide-ehdotusten edistämiseen pyritään palkkaamaan kaksi koordinaattoria, toinen Pohjois-Pohjanmaalle (Pro Agria, Oulu) ja toinen Kainuuseen (Kajaanin ammattikorkeakoulu). 

 

Koordinaattorit on tarkoitus palkata kolmeksi vuodeksi, ja tarvittava rahoitus on noin 220 000 euroa vuodessa. Kuntien maksuosuus on määritelty asukasmäärän perusteella ja on Utajärven kunnan osalta 2000 euroa/vuosi ja vastaavasti 6000 euroa koko kolmen vuoden jaksolle 2025-2027. Osallistumalla hankerahoitukseen Utajärven kunnalla on mahdollisuus osallistua perustettavan johtoryhmän kokouksiin ja siten osaltaan vaikuttaa vesistövisiotyön täytäntöönpanoon.  

 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Utajärven kunta osallistuu hankerahoitukseen 2000 euroa/vuosi ajanjaksolla 2025-2027 ja että Utajärven kunta osallistuu perustettavaan johtoryhmän kokouksiin.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----

 

Merkittiin pöytärkirjaan, että Petri Leskinen poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen klo 10.45. Kokouksessa pidettiin tauko klo 10.45-10.55.