RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.08.2024/Pykälä 161
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 13.6.2024 pidetyn kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KH 13.08.2024 § 161
KunL 23 § mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KunL 56 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset on tehty oikeassa järjestyksessä ja päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole lainvastaisia ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.
Valtuustoasiat:
38 § Kokouksen avaus
39 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
40 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
41 § Tilinpäätös 2023
42 § Arviointikertomus 2023
43 § Kurimonkosken sillan uusiminen
44 § Liikennepuisto -hankkeen lisämääräraha
45 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |