RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.08.2024/Pykälä 160
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oulunkaaren Työterveys Oy:n yhtiökokouksen varaedustajan valinta
KH 13.08.2024 § 160
460/00.04.01/2024
Kunnanhallitus on päätöksellään 19.10.2021 § 267 valinnut Oulunkaaren Työterveys Oy:n yhtiökokousedustajaksi Kai Savolaisen. Varaedustajaa ei tuolloin ole valittu.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus valitsee varaedustajan Oulunkaaren Työterveys Oy:n yhtiökokouksiin.
PÄÄTÖS:
Varaedustajaksi valittiin Maija Paavola.
----
Merkittiin pöytäkirjaan, että Hanna Itälahti jääväsi Itsensä asian käsittelyn ajaksi osallisuusjäävinä ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä klo 12.20 ja palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen klo 12.22.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |