RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Mustikkakangas alue 2 VT22 uuden risteyksen suunnittelu
KH 11.06.2024 § 141
515/02.08.00.01/2024
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Mustikkakankaan teollisuusalue laajenee voimakkaasti etelän suuntaan. Teollisuusalue on jaettu suunnittelun selventämiseksi kolmeen osaan keskustelussa.
Alue 1 on nykyinen rakennettu asemakaava-alue, jonka pinta-ala on noin 70 hehtaaria.
Alue 2 on kaavoitusprosessin loppuvaiheessa. Alueen pinta-ala on noin 80 hehtaaria. Kaavaehdotus on nähtävillä 1.7.2024 asti. Kaavan valmistuminen on syksy 2024.
Alue 3 on pinta-alaltaan noin 137 hehtaaria. Kaavoitusprosessi on aloitettu valtuuston päätöksellä 25.4.2024.
Mustikkakankaan alueelle 1 on toteutettu muutama vuosi sitten uusi risteys valtatielle. Alueen laajentuessa tarvitaan valtatielle toinen liittymä etelän suuntaan. Utajärven alueelle on tehty liikenneverkkoselvitys yhteistyössä Ely:n ja Väyläviraston kanssa. Liikenneverkkoselvityksessä on mm. tämän uuden teollisuusalueen liittymän paikkaa suunniteltu. Uusi liittymä kytkeytyy alue 2 asemakaavaan.
Kunnanhallitus on päättänyt hakea suunnittelulupaa Ely:ltä 9.4.2024. Elinympäristöpalvelut on hakenut suunnitteluvan Ely:stä. Lupa on myönnetty 29.4.2024.
Risteysalueen suunnittelun maksaa Utajärven kunta. Risteyksen rakennusinvestointiin tarvitaan valtiolta rahoitus hankkeen toteuttamiseksi. Suunnittelusopimuksen allekirjoituksella Utajärven kunta ilmoittaa suostuvansa toimimaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tie- ja rakentamissuunnittelun ja siihen liittyvien asiantuntijapalveluiden puitesopimuksessa (2024-2026) mainittuna tilaajaorganisaationa tässä kyseessä olevassa hankkeessa sekä noudattamaan puitesopimuksen sopimusehtoja liittyen suunnittelunaikaiseen toimintaan ja menettelytapoihin suunnittelukonsultin suuntaan.
Suunnittelussa noudatetaan uusimpia Väyläviraston suunnittelu- ja toimintaohjeita sekä tieviranomaisten antamia hankekohtaisia ohjeita. Hankkeesta laaditaan LJMTL:n mukainen tiesuunnitelma ja sen jälkeen erillinen rakentamissuunnitelma.
Kunnan yhteistyökumppanina on katusuunnittelussa Mustikkakankaalla toiminut Ramboll Oy. Yritys on Ely:n puitesopimuskumppani. Suunnittelu- ja konsulttityö on suoriteperusteista työtä. Konsulttien SKOL luokituksille on määritelty tuntihinta. Suunnittelutyön kokonaisuudesta arvioidaan ns. kattohinta, joka on suuntaa antava laajan työkokonaisuuden koosta.
Ramboll Oy tarjous oheismateriaalina. Kattohinta-arvio suunnittelutyön kokonaisuudesta on 72 500 euroa.
Suunnittelutyö ajoittuu 2024-2025 vuosille.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että tiesuunnitelman laadinta tilataan Ely:n puitesopimuskumppanilta Ramboll Oy:ltä. Kunnanhallitus valtuuttaa elinympäristöjohtajan tekemään konsulttityösopimuksen. Suunnittelutyö maksetaan investointikohdasta teollisuusalueen tiet.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Anja Pinoniemi liittyi kokoukseen ennen tämän asian käsittelyn alkua 10.45.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |