Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 34


 

Utajärven Yrityspuisto Oy:n neljännesvuosikatsaus 31.3.2024

 

 

KH 21.05.2024 § 120 

 

 

VALMISTELIJA: 
Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtaja Vuokko Paso, p. 040 632 8805

 

Valtuuston linjaamat periaatteet ohjaavat kunnanhallitukselle ja konsernijohdolle kuuluvaa omistajaohjauksen käytännön toteuttamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa niin kuntakonserniin kuuluvissa yhteisöissä kuin laajemminkin kunnan koko toiminnassa.

 

Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä

myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön toimintaan. Kuntalain 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.

 

Utajärven kunnan tytäryhtiöissä noudatetaan valtuuston hyväksymää Utajärven kunnan konserniohjetta ja strategiaa. Konserniohjeella luodaan puitteet  ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Hyvä hallinto- ja johtamistapa Utajärven kunnan tytäryhtiöissä -suositus täydentää lakisääteisiä menettelytapoja ja konserniohjetta.

 

Toimitusjohtaja käy läpi Utajärven Yrityspuisto Oy:n toimintaa ja taloutta

sekä lähiajan näkymiä.
 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi Utajärven Yrityspuisto Oy:n neljännesvuosikatsauksen 31.3.2024.

PÄÄTÖS:
Merkittiin tiedoksi.
 

 

Valt 30.05.2024 § 34  

465/02.01.01/2024  

 

KUNNANHALLITUS:
Valtuusto merkitsee tiedokseen Utajärven Yrityspuisto Oy:n neljännesvuosikatsauksen 31.3.2024.

PÄÄTÖS:
Merkittiin tiedoksi.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Tuovinen-Salo liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 19.21.