Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 27


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Valt 30.05.2024 § 27  

 


Kuntalain 94 §:n mukaan valtuuston kokouskutsu on lähetettävä ja annettava yleisesti tiedoksi vähintään neljä päivää ennen kokousta. Hallintosäännössä on mahdollista määrätä tästä pidemmästä ajasta. Valtuuston 27.5.2021 hyväksymän hallintosäännön 83 §:n mukaan kokouskutsu on lähettävä vähintään viisi päivää ennen kokousta. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Kutsu valtuuston kokoukseen on julkipantu kunnan ilmoitustaululle 23.5.2024, jolloin se on julkaistu kunnan verkkosivuilla ja lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle. Kutsu on julkaistu Tervareitissä 23.5.2024.

 

Valtuusto päättänee todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.
Valtuusto päätti yksimielisesti ottaa käsittelyyn § 37 Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeiden omistusosuuksien ja hallituspaikkojen muutos sekä arvonmääritys osakekaupassa.