Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 37


 

 

 

 

KH 27.05.2024 § 132 

 

 

 

Pohteen aluehallitus on esittänyt Oulunkaaren Työterveys Oy:n muille omistajille aluehallituksen kokouksessa 26.9.2023, että Lapin hyvinvointialueen osakkaaksi tulon yhteydessä valmistellaan toteutettavaksi järjestelyt, joilla Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omistusosuus ja osuus päätösvallasta saadaan vastaamaan sen osuutta yhtiön liikevaihdosta. Oulunkaaren Työterveys Oy:n johto ja Oulunkaaren Työterveyden hallituksen puheenjohtaja ovat käyneet neuvotteluja Pohteen edustajien kanssa ja sieltä saadun informaation mukaan Pohde aloittaa työterveyshuoltopalveluiden kokonaiskilpailutuksen, jos omistusosuutta ja siihen liittyvää päätösvaltaa ei muuteta heidän linjausten mukaisesti. Jos Pohde aloittaa kokonaiskilpailutuksen kaikista työterveyshuollon palveluista, ei Oulunkaaren Työterveys Oy voi osallistua kyseiseen kilpailutukseen sidosyksikkönä. Jos osakkuusasia saadaan kuntoon pikaisella aikataululla, on Oulunkaaren Työterveyden mahdollista jatkaa palveluntuottajana, ja Pohde kilpailuttaa vain tietyn osan työterveyshuollonpalveluistaan. Pohteen mahdollisesti tekemillä muutoksilla olisi suuri vaikutus Oulunkaaren Työterveys Oy:n toimintaedellytyksiin. Vaikutukset realisoituisivat kahdella eri tavalla: yrityksen liikevaihdon pienenemisellä sekä järjestämisvastuuseen liittyvällä vaikutuksella ulosmyynnin osuuteen. 

 

20.5.2024 käydyssä Pohteen ja yhtiön välisissä neuvotteluissa käytiin keskustelua osakkeiden jakaantumisesta liikevaihdon suhteessa, hallituspaikkojen jakaantumisesta sekä osakkeen hinnasta ja siihen liittyvästä arvon määrityksestä. 

 

Hallitusohjelmassa on kirjaus siitä, että sidosyksikön omistukselle asetettaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa vähimmäisomistusprosentiksi 10. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat niin on tarpeen varmistaa, että kaikilla omistajilla on vähintään 10%:n omistusosuus tulevaisuutta ajatellen.

 

Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallitus ohjeistaa päätöksellään (22.5.2024) omistajien tekevän omissa organisaatioissaan pikaisesti päätökset yhtiön osakkeiden arvonmääritystavasta, osakkeiden omistusosuuksien muutoksesta osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% omistusosuudet sekä hallituspaikkojen uudelleen määräytymisestä. Hallituspaikkojen lukumäärä noudattelisi osakekauppojen jälkeistä  osakekannan määrää. Alla Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen linjaukset esitettäväksi päätöksentekoon omistajakunnissa.

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022.?Arvonmääritys tulee perustumaan tilikauden tuloksesta vuosilta 2021, 2022 ja 2023.

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta.

 

Hallitus päätti esittää omistajakunnille, että hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa, jolloin hallituspaikkoja olisi seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalle Lapin hyvinvointialueella 1.
 

HALLINTOJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle että se päättää
1. hyväksyä esityksen siitä, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022. Arvonmääritys tulee perustumaan tilikauden tuloksiin vuosilta 2021, 2022 ja 2023. Osakkeen nykyhinta kyseisellä laskukaavalla on 272,14€.
2. hyväksyä esityksen siitä, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% :n omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta. Tässä osakekaupassa Utajärven kunta myy omistamistaan Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeista 18 kappaletta. Osakkeen hinta määräytyy käyvän arvon mukaan, joka on tuottoarvon ja substanssiarvon keskiarvo. Osakekaupan jälkeen Utajärven kunnalle jää 101 osaketta, joka on 10%:a yhtiön kokonaisosakemäärästä (1010).
3. hyväksyä Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen esityksen hallituspaikkojen jakaantumisesta, jossa hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa. Hallituspaikat jakaantuisivat seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalla Lapin hyvinvointialueella 1.

PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jyrki Tyvelä osallistui kokoukseen tämän asian esittelyn ajaksi klo 17.08 - 17.31

 

 

 

Valt 30.05.2024 § 37  

502/02.07.01/2024  

 

 

Kuntalain 95 §:n mukaan valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 93 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Jos asia on kiireelllinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti.

Valtuuston lisälistalla oleva asia "Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeiden omistusosuuksien ja hallituspaikkojen muutos sekä arvonmääritys osakekaupassa" on valmisteltu ja se on kiireellinen, joten asia voidaan käsitellä vaikka sitä ei ole kokouskutsussa mainittu.

 

KUNNANHALLITUS:
Valtuusto päättää
1. hyväksyä esityksen siitä, että yhtiön osakkeen arvonmäärityksenä käytetään samaa laskukaavaa mitä on käytetty Deloitte Oy:n tekemässä arvomäärityksessä 2022. Arvonmääritys tulee perustumaan tilikauden tuloksiin vuosilta 2021, 2022 ja 2023. Osakkeen nykyhinta kyseisellä laskukaavalla on 272,14€.
2. hyväksyä esityksen siitä, että omistusosuuksien muutokset toteutetaan osakekaupoilla, jossa jokaiselle turvataan vähintään 10% :n omistusosuus ja muutoin omistusosuudet noudattelevat liikevaihdon suuruutta. Tässä osakekaupassa Utajärven kunta myy omistamistaan Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeista 18 kappaletta. Osakkeen hinta määräytyy käyvän arvon mukaan, joka on tuottoarvon ja substanssiarvon keskiarvo. Osakekaupan jälkeen Utajärven kunnalle jää 101 osaketta, joka on 10%:a yhtiön kokonaisosakemäärästä (1010).
3. hyväksyä Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen esityksen hallituspaikkojen jakaantumisesta, jossa hallituspaikat määräytyvät omistusosuuden suhteessa. Hallituspaikat jakaantuisivat seuraavasti: Pohde 3, Iin kunta 2, Pudasjärven kaupunki 2, Utajärven kunta 1, Vaalan kunta 1, Simon kunta 1 ja mukaan tulevalla Lapin hyvinvointialueella 1.


PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anne Sormunen, Ahti Moilanen ja Anja Pinoniemi jääväsivät itsensä osallisuusjääveinä ja poistuivat kokouspaikoiltaan ja että Pirkko Hongisto osallistui varajäsenenä kokoukseen tämän tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 19.36 - 19.51.