RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.04.2024/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos perusopetuksen tuntijakoon/ B1-kieli
KH 30.04.2024 § 96
265/12.00.01/2023
VALMISTELIJA:
rehtori, kasvatusjohtaja Jari Kettukangas, p. 050 567 3335
Perusopetuksen opetussuunnitelman (ops 2016) mukaan B1 -kielen opetusta on järjestetty perusopetuksen aikana 6 vuosiviikkotuntia. Vuosiviikkotunnit on pitänyt jakaa siten, että 6. luokalla on ollut 2 ja 7.-9. -luokilla yhteensä neljä vuosiviikkotuntia B1 -kieltä.
Utajärven perusopetuksen paikallisessa tuntijaossa tämä on toteutettu siten, että B1 -kieltä on opetettu 6. ja 7. -luokalla 2 vuosiviikkotuntia sekä 8. ja 9. -luokalla 1 vuosiviikkotunti.
Valtioneuvosto julkaisi tammikuussa 2023 uuden tuntijakoasetuksen. Tuntijakouudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää perusopetuksen aikana vähintään 7 vuosiviikkotuntia 1.8.2024 alkaen siten, että opetusta on
. kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla
. kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla
. kolme vuosiviikkotuntia 8.-9. luokalla.
Opetuksen järjestäjä voi päättää paikallisessa opetussuunnitelmassa, kuinka edellä mainitut 3 vuosiviikkotuntia sijoitetaan 8. ja 9. luokalle.
Hallintosäännön 24 §:n mukaan kunnanhallitus päättää opetussuunnitelmien hyväksymisestä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että Utajärven perusopetuksen tuntijaossa B1 -kielen opetus sijoitetaan 8. ja 9. luokille seuraavasti: yksi vuosiviikkotunti 8. luokalle ja kaksi vuosiviikkotuntia 9. luokalle.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari Kettukangas poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 9.44.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |