RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.04.2024/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 25.4.2024 pidetyn kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KH 30.04.2024 § 107
KunL 23 § mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KunL 56 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset on tehty oikeassa järjestyksessä ja päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole lainvastaisia ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.
Valtuustoasiat:
16 § Kokouksen avaus
17 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
18 § Pöytäkirjantarkastajien valinta
19 § Kiinteistö Oy Mäyrän osakkeiden osto
20 § Kaukolämpölinjan muutosurakka kouluhankkeessa
21 § Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava
22 § Mustikkakangas alue 3 suunnittelun aloittaminen
23 § Hyvinvointiraportti vuodelta 2023 sekä hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025
24 § Utajärven Yrityspuisto Oy neljännesvuosikatsaus ja tilinpäätös
25 § Kokouksessa jätetyt aloitteet tai mahdolliset kysymykset kunnanhallitukselle
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |