RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.04.2024/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 7 | Liite Alakyläntie kartta |
Alakylän yksityistie järjestäytyminen, kunnossapito ja radanylitys
KH 30.04.2024 § 102
476/10.03.01.00/2024
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Alakylän tie liittyy VT 22 tiehen kahdesta kohtaa ns. molemmista päistään. Tie johtaa Roinilan asemakaava-alueelle. Tie on yksityistie, mutta kunta on tietä hoitanut vuosikymmeniä tienpitäjän roolissa. Yksityistiekunta on olemassa, mutta se ei ole toimintakykyinen juridisesti tällä hetkellä, vaan sen tulee järjestää tiekunnan kokous ja järjestäytyä uudelleen.
Sotka-Alakylä -osayleiskaavaprosessin yhteydessä nousi esille moottorikelkkareitin rautatien ylitys, jolle ei ole ollut virallista ylilupaa. Väyläviraston kanssa on neuvoteltu ja tehty katselmus Alakylän tasoristeykseen ylitysluvan myöntämisen edellytyksistä.
Rautatien ylityslupa voidaan myöntää vain tienpitäjälle. Yksityistien tiekunta on tienpitäjä ja näin ollen tiekunnan tulee olla toimiva, että se kykenee antamaan valtakirjan Utajärven kunnalle rautatien ylitysluvan hakemiseen moottorikelkkareittiä varten. Tiekunnan täytyy nimetä nimenkirjoittaja.
Alakylän tasoristeyksen ylitysluvan hakijaksi tulee Utajärven kunta ja Alakylän yksityistiekunta. Roinilan asemakaava rajoittuu rata-alueeseen pohjoispuolella rataa ja eteläpuolella Alakyläntie jatkuu yksityistienä.
Tien kunnossapitovastuun osalta kannattaa tienpitäjäksi ryhtyä kunnan yksityistielaki 68 §:n mukaisesti, koska kunta on toiminut aikaisemmin tosiasiallisesti tienkunnossapitäjän roolissa. Tienpitäjän vastuu selkeytyy juridisesti. Alakyläntie johtaa molemmista VT22 yhtymäkohdistaan Roinilan asemakaava-alueelle.
68 §
Ulkopuolisen toimijan valtuuttaminen
Tiekunnan kokous voi yksimielisesti päättää, tai jos tiekuntaa ei ole perustettu, tieosakkaat voivat keskenään sopia muun toimijan tai yhteisön valtuuttamisesta huolehtimaan yksityistien hallinnoinnista ja tienpidosta korkeintaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Valtuuttaminen toteutetaan tieosakkaiden ja valtuutettavan toimijan kesken tehtävällä sopimuksella.
Ulkopuolisen toimijan tai yhteisön valtuuttamisen jatkamisesta on päätettävä tiekunnan kokouksessa yksimielisellä päätöksellä tai, jos tiekuntaa ei ole perustettu, tieosakkaiden sopimuksella. Jos valtuutuksen jatkamisesta ei tehdä päätöstä 1 momentissa mainitun ajan puitteissa, katsotaan valtuutuksen päättyneen.
Ulkopuolinen toimija käyttää valtuutuksen nojalla sitä päätösvaltaa, joka tämän lain mukaan kuuluu tiekunnalle tai tieosakkaille, jos ei toisin sovita. Ulkopuolinen toimija on tällöin vastuussa tiestä samalla tavalla kuin tiekunta tai tieosakkaat olisivat siitä vastuussa.
Tienpidon valtuuttamisesta muulle taholle koskevasta menettelystä voidaan tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että
1. Utajärven kunta hakee moottorikelkkareitin ylityslupaa Väylävirastolta, sekä pyytää Alakylän yksityistiekunnalta valtakirjan hakea tiekunnan puolesta ylityslupaa.
2. kunta esittää Alakylän yksityistiekunnalle, että tiekunta valtuuttaa Utajärven kunnan tienpitäjäksi, huolehtimaan yksityistien hallinnoinnista ja tienpidosta korkeintaan neljäksi vuodeksi kerrallaan yksityistielain 68 § mukaisesti.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |